Päivitystä pitkästä aikaa

Tervehdys!

Täältä puuttuu loppumatka ja melkolailla muutakin.

Tein tuossa matkan Kroatiaan ja Montenegroon 17.-26.8.2011 eli siitäkin voisi tänne jotain sepustella. Lisäksi täältä puuttuu yksi Puolan matka ja ties mitä - voe rähmä.

Päivittelen tätä jahka olen saanut ensin opinnäytetyöni tehdyksi.

Kiitos nam!

Queenstownista Oxfordiin

Jälleen kerran jäätävä päivitys, jota pahoittelen. Ajattelin tämän nyt tänne kuitenkin pätkästä kun sain kirjoitetuksi. Tekstissä on taatusti virheitä ja jotain omia merkkauksiani, jotka vielä muutan... Tässä kuitenkin road trip tarinaa.. Lukee ken jaksaa - haha :).

Seuraava kuvallinen päivitys tapahtuu todennäköisesti Suomesta 30.5 jälkeen - sorbus!

Maanantaina hieman Queenstownia ihan vain ostoksia tehden ja hengaten… Eikä siinä vielä kaikki vaan päätin varata itselleni paikan Wanakasta skydivingin merkeissä. Skydive Lake Wanaka 12000 feet ja 269$ eli ei paha. Kaikenlaisia kuva ja video vaihtoehtoja oli myös olemassa, mutta itselleni riitti ihan vain pelkkä hyppy. Iltapäivällä lähtö kohti Wanakaa, jonne saavuimme ihan mukavan ajomatkan jälkeen noin 7 aikoihin illalla. Beckyn ja Maijan kanssa yksille jauhamaan shaibakkaa muiden reissareiden ja paikallisten kanssa. Pubista matka jatkui freedom camppaamaan Lake Wanakan rannalle suojaiseen paikkaan. Melko vilpoinen yö, mutta ei kuitenkaan mikään jäätävä. Sain jännitykseltäni nukuttua ihan mukavasti. Aamulla heräsin katsomaan auringon nousua yhdessä Beckyn kanssa Maijan vedellessä hirsiä. Mahtava näky tosiaan. Aurinko nousi vuoren takaa värjäten ensin takanamme näkyvän kukkulan valollaan, josta se sitten levisi sekä rannalle että veteen ja syksyn väreissä loistaviin puihin. Auringonnousun jälkeen toviksi vielä kiskomaan unta, ja sitten herätys 8.30. Yleensä on tullut herättyä tuossa 8.30 aikoihin (+ muutama torkku). Aamupala rannalla ja lähtö Tandem Skydivingin pariin. Jännitys tuntui hieman vatsassa ja pieni pelko oli päässä, mutta ei oikeastaan suurempaa. Kaikki tuntui jotenkin turvalliselta…

Eikös se nyt ole ihan turvallista, että ihminen hyppää 3,5 kilsan korkeudesta laskuvarjon varassa, ja varsinkin tässä kun yhden varjon varassa hyppää kaksi ja itse olen kuin vatsalaukkuna mukana? Turvalliselta se minusta ainakin tuntui. 10 minuutin nousu hyppykorkeuteen ja matkalla tuli nähtyä mitä parhainta maisemaa. 2 järveä, joki, paljon vuoristoa, peltoa, metsää ym ym. Mitä nyt lentokoneesta voi nähdä…

Hetki koitti – aika pudota. Ohjaajani heivasi minut ensin koneesta ulos ja istui itse koneen sisällä. Laitoin jalkani koneen alle, otin haalareitteni/haarniskani/henkseleiteni hihnoista kiinni, käänsi pääni taaksepäin ja se oli menoa. Elämäni nopeimmat 45 sekuntia. Vapaapudotus – kerrassaan mahtavaa. Adrenaliini virtaa, pää toimii kuin salama ja 200km/h suuntana maan kamara. 45 sekunnin jälkeen laskuvarjoa aukeaa ja olo on kummallinen. Mitä juuri tapahtui? Oho! onpas komeat maisemat. Samat maisemat, jotka näin koneen ikkunasta, näenkin nyt laskuvarjon varassa. Haistan ilman, tunnen tuulen – elän hetkessä. Tuli aika laskeutua. Yleensä laskeudutaan siten että ohjaaja ja asiakas laittavat jalkansa suoraan ja liutaan ruoholla muutama metri. Ohjaajani päätti kuitenkin kokeilla kanssani laskeutumista vaikeammalla tavalla: jaloilleen juosten. Sain jalkani maahan ja otin muutaman askeleen, mutta nousin ohjaajani jalkojen välistä. Olin melko lailla rentona. Liiankin rentona, koska ei juoksusta tullut juuri mitään. Itselläni kun on paha motion sickness niin pelkäsin oksentavani jo koneessa. Toisin kävi, sillä en oksentanut lainkaan. Tunsin pienehköä pahaa oloa laskuvarjon varassa kun ohjaajani käänteli sitä ja näytti minulle maisemia.

Olipahan hauskaa ja tuli hihiteltyä hypylle varmaan noin tunti hypyn jälkeen.

Wanakalla tuli piipahdettua parilla kirpparilla ja muuten vain tsekkailtua mestoja. Yhdellä viinitilalla tuli käytyä myös ilmaisilla viinimaistiaisilla. Hyvää viiniä ja varsin hinnakasta myös. Ostamatta siis jäi. Wanakalta matka jatkui takaisin Queenstowniin Caldronan? reittiä pitkin. Queenstownista Wanakalle oli ajettu valtatie 6?:sta pitkin, joten tuli nähtyä Caldronan reitti kahdesti. Queenstownissa Markille vielä yhdeksi yöksi.

Aamulla tsekkailimme hieman Queenstownia vielä ja sitten lähdimme etenemään kohti Invercargilia. Tuli ajeltua lähelle Kingstonia, jolloin ajattelin ottaa yhdestä hunajapaikasta kuvan… Kamera ei mene päälle. Kamerassa ei ole patteria – pask. Auton kolppaus ja havainto siitä, että patteri on jäänyt Queenstowniin Markille. Lähtöäkö hakemaan patteria (ajoa edestakaisin noin 65km) vai toivoako, että Mark voisi lähettää patterin ja laturin postissa. Muistin ladata patterin Markilla, mutta takaisin sitä en tietenkään laittanut.

Ei muuta kuin hakemaan patteri ja tekemään itsestäni melekoone sonni.

Queenstownista ajeltiin takaisinpäin ja jäimme yleisten vessojen viereen freedom camppaamaan. Ei poliisia kiinnosta pikkupaikkakunnalla se, että joku nukkuu parkkipaikalla, emmekä olleet edes ainoat. Aamupala parkkiksella ja hieman viileähköä. Mokomakin syksy! Aurinko tosin lämmittää vielä mukavasti, mutta kun se on pilvessä niin sen huomaa ja selkeästi.

Kirjoitan tätä Oxfordista ja nyt pidän taukoa. Omenatee on juotu, joten uskaltaudun hieman tuonne sateeseen kävelemään.

En kävellytkään vaan kävin pyöräilemässä ja tutustumassa kyläraittiin. Kirppari löydetty, sunnuntaina markkinoille ja ilmaiseen museoon.

Kingstonista matka jatkui Invercargilliin, joka on Uuden-Seelannin eteläisin kaupunki. Uuden-Seelannin kaupungeilla on sellainen erikoispiirre, että kerrostaloja ei juuri näy. Omakotitaloalueet ovat jäätävät. Kaupungit ovat todella laajoja juuri tästä syystä. Invercargill ei eronnut tässä suhteessa. Kaupunkiin vie muutama pitkä tie, joista kaikkia saa/joutuu ajamaan lähiöiden läpi. 5 kilsaa taloja ja halleja, korkeintaan muutama kirkko, kauppa ja bensa-asema välissä (ja yksi pakollinen Fish’n Chips). Kaupungin kirpparit olivat huonot. Muutenkin Invercargill oli jotenkin masentava paikka. En tiedä johtuiko se kaupungin sijainnista, pilvisestä säästä vai muuten vaan ko. mestasta, että ei vain napannut. Pack’n Savesta ruokaa, kaupunkikierros, mäkkärin ilmainen netti – tämä jäi Invercargillista käteen.

Invercargillista ajoimme Fortroseen, jonne löytäminen olikin työn ja tuskan takana. Eksyimme matkalla muutaman kerran, koska ajoimme pimeässä ja tiet ovat suoria ja huonosti viitoitettuja. Onneksi löysimme kuitenkin perille, mutta 45min matkaan meni noin 2 tuntia. Freedom Camppasimme Fortrosen jonkinlaisella leirintäalueella, jossa oli vessa ja muutama muu leireilijä. Olimme siis saapuneet Catlinsin alueelle ja Southern Scenic Route saatu hyvään alkuun.

Kaikki olivat kehuteen Catlinsien aluetta yhdeksi hienoimmista Uudessa-Seelannissa. Tämä alue muistutti erittäin paljon North Shorea, jolla tosiaan tuli asuttua kuusi kuukautta, mutta Catlinsien alueelta puuttui vain asunnot. Tasaista, kumpuja ja rantoja. Catlinsien läpi tuli ajettua päivässä. Matkan varrella tuli tutustuttua kivettyneeseen metsään (petrified forest), vanhaan kirkkoon, Uuden-Seelannin eteläisimpään paikkaan (mantereella), Kummelihahmolta näyttävään tyyppiin kaupassa (vain kuvia kauempaa), Yellow-Eyed pingviineihin… Curio Baylla, jossa oli kivettynyttä metsää näkee toisinaan myös pingviinejä ja delffiinejä. Koska oli off-season oikeastaan molemmille (pingviinit tulevat maalle vain yöksi ja delffiinit viihtyvät lämpimämmässä), emme nähneet kumpiakaan.

Owakaan on jostain kumman syystä pesiytynyt kummallisia ihmisiä, ainakin muutama. Owaka on noin Eurajoen kokoinen, ellei pienempi ja sieltä löytyy vierekkäin Doll World ja Tea Pot World. Yksi ihminen/perhe kerää teepannuja ja toinen perhe kerää nukkeja ja pehmoleluja. Paikka vaikutti muutenkin melko hämärältä, joten nukkemaailmaan tutustumisen jälkeen katsoimme teepannuja pihalla ja lähdimme äkkiä pois.

Nugget Pointille menimme katsomaan pingviinejä ja muutaman näimme hämärässä ja melko kaukaa. Kyllä ne pingviineiksi silti tunnisti. Nugget Pointilla oli erittäin hieno majakka ja NZ Fur Sealeja (hylkeitä) tuli myös bongailtua.

Alueen mielenkiintoisimpiin nähtävyyksiin kuului Papatowain The Lost Gypsy. Tässä hippirekassa oli rakennettu kaikesta kaikkea jännää. Tyyppi oli vain jäänyt ilmeisesti rekkansa kanssa siihen ja pistänyt tällaisen pystyyn – tarinaa en tiedä, kunhan arvailen. Tyyppi oli ollut alueella niin kauan, että hän oli levittäytynyt myös ulos. Ulkopuolella oli isoja rakennettuja härväkkeitä ja härpäleitä. On nappeja joista painaa ja aina tapahtuu jotain. On veivejä joita veivata ja jokin liikkuu jossain. Jännittävä ja mielenkiintoinen paikka.

Sää muuttui huonompaan suuntaan ja alkoi sataa vettä… Veemäinen Virpi yö siis ehkä tiedossa. Päätimme rykästä Nugget Pointilta suoraan Balcluthaan ja toivoa, että sieltä löytyisi jokin hyvä mestä freedom campata yksi yö. Aikamme ajelimme ja päädyimme yleisille vessoille, jotka sijaisivat The Warehouse nimisen kauppaketjun pihalla. Yöksi siihen ei toki voitu jäädä, mutta makaroni/tonnikala/maissi mössöt tuli siinä väännettyä. Eikä siinä vielä kaikki. Paikallisia teinejä alkoi valumaan vessoille ensin kolmen pojan verran (13-15v.). Poikien kanssa tuli jauhettua vähän siitä sun tästä. Olivat kiinnostuneita Suomesta ja meistä. Olivat kuulemma saaneet The Warehouseen porttikiellon ja varoituksia, koska ovat käyttäneet kaupan ostoskärryjä parkkipaikalla kikkailuun… Sitähän ne pojat tulivat taas tekemään. Yksi pojista oli niin hurja, että laittoi yleisen vessan sisäpuolelta lukkoon ja pujahti itse ulos. Kyseessähän on sähköinen vessa eli ovi aukeaa joka tapauksessa 10 min päästä, mutta kloppi oli hurja ja lukitsi vessan 10 minuutiksi!

Pojat lähtivät etenemään juuri kuin sain mahtavan idean kaivaa viikseni esille – kuvat jäivät saamatta. Aloimme syömään ja paikalle tuli kolmen teinitytön porukka. Nämä hurjat 14-15v. tytöt polttivat oikein tupakkaa! Tytöt olivat kiinnostuneet myös meistä ja auttoivat meitä jopa freedom campin paikan suhteen. Ruoka syöty, teineille jauhettu eli aika lähteä majoituksen etsintään. Boat Ramp oli jälleen päämääränämme sillä siellä olisi yleinen vessa ja se olisi hieman syrjemmässä ja vielä pusikkoakin ympärillä. Vietimme yömme siis Balcluthan boat rampilla.

Aamuherätys ja aamupala. Aamut ovat meillä Virpissä toimineet yleensä niin, että itse nousen ekana, vedän vaatteet päälle ja aloitan aamupalan laiton, Maija käy siistiytymässä ja liittyy sitten seuraan. Ruokana on yleensä ollut puuroa, leipää ja ehkä joku etelänhetelmä + kahvia!

Aamupalan jälkeen lähtö kohti Dunedinia. Matkalla yleensä pysähdymme pikkupaikkakunnilla vain tsekkaamaan olisiko mitään tarjolla mitään pientä ja häröä kauppaa. Toisinaan tälläisiä kauppoja on löytynyt. Nyt ei löytynyt sen ihmeellisempiä kirppareita, vaate tms. kauppoja, joten possotimme vain eteenpäin.

Dunedin – tuo opiskelijoiden mekka… Tosin satuimme tähän opiskelijakaupunkiin pääsiäisenä eli koko kaupunki on melko lailla tyhjillään. Dunedinista olimme yrittäneet hankkia CS-majoituksen siinä onnistumatta. Uuden-Seelannin pienuus tuli todettua kun kadulla vastaani tuli täysin varoittamatta Aucklandissa Fionan tykönä tapaamani Cser Vera! Veralla oli meille majoitus tiedossa. Soitimme tyypille, josta hän meille oli kertonut ja tadaa.. Gonzalez majoitti minut ja Maijan kahdeksi yöksi, josta hänelle suuri kiitos. Nukuimme pienessä huoneessa omalla patjallamme, mutta ei tarvinnut Virpissä kykkiä. Suihku, ruoka ja ihan vain katto pään päällä tuntuu joskus niin luksukselta. Toki Virpissä on katto myös, mutta tilaa ei niinkään paljon.

Dunedinista ei löydy ilmaista parkkista mitenkään. Ihmiset kiertävät autoillaan Countdownin parkkipaikkaa ja yrittävät kilpailla parkkipaikoista. 120min aikaa käydä ruokaostoksilla, mutta moni käy samalla reissulla myös muuten keskustassa. Tämä parkkipaikka on ilmainen ja aivan ydinkeskustassa. Kilpailimme parkkipaikasta ruokakaupan parkkipaikalla noin 10 minuuttia ja saimme automme parkkiin.

Dunedinissa tuli biletettyä yksi yö. Koska oli pääsiäinen ja lauantai – baarit päättivät sulkea ovensa kello 12, siis kaikki baarit. Saimme Maijan kanssa kuitenkin bongattua ihan hyvät jatkobileet yhdessä saksalaisten tyttöjen kanssa. Alkuillasta vietimme aikaa Gonzalesin, Veran ja hänen kaverinsa kanssa, mutta tiemme erosivat keskiyönä. Jatkot olivat opiskelijajatkot kolmen rugby-intoisen tyypin luona, jotka tosiaan asuvat 7 ihmisen kimppakämpässä. Tässä kämpässä tuli nukuttua myös kyseinen yö. Herätys joskus kahdentoista aikoihin ja hiippailu kotiin… Random yö tosiaan.

Dunedinissa käytimme sunnuntaipäivän albatrossien tarkkailuun. Albatrossin näkemisestä saa halutessaan pulittaa 45 dollaria, mutta jos odottaa parkkipaikalla ja siinä lähellä olevassa näköalapaikassa, voi hyvällä tuurilla nähdä albatrossin. Tuurini oli hyvä ja näin albatrossin lentävän ohitseni. Maailman suurin lentävä lintu… Oli se iso! Lisäksi tuli vierailtua yhdessä anglikaanikirkossa, joka oli aivan tyhjillään, mutta silti auki. Ketään ei näkynyt missään, joten vietimme siellä tovin. Maija soitteli pianoa ja itse hengasin. Kyseessä oli Dunedinin vanhin kirkko ja ilmeisesti näin pääsiäisen kunniaksi paikka oli auki, vaikka siellä ei ketään ollutkaan. Voi tietty olla, että jossain takahuoneessa oli joku, mutta 45 minuutin aikana kukaan ei ainakaan tullut meille näyttäytymään.

Dunedinista lähdimme maanantai aamuna etenemään kohti Oamarua. Matkalla tuli pysähdyttyä pikkupaikkakunnilla ja kierrettyä muutamia kauppoja, mutta mitään ei juuri tarttunut matkaan. Bongasimme kuitenkin yhden juustonvalmistajan: Evansdale. Mahtavaa juustoa, jota sitten ostimmekin 18 dollarin edestä. Valkohomejuustoa, sinihomejuustoa, todella kermaista ”normijuustoa” sekä Ricotta-juustoa. Juustojen jälkeen matka jatkui kohti Oamarua. Moeraki on turisteille tunnettu vain yhdestä ainoasta asiasta: Moeraki Boulders. Nämä kummalliset ympyränmuotoiset kivet rannalla. Kyllähän niitä piti mennä katsomaan. Jänniä ovat… Nämä boulderit ovat ilmeisesti syntyneet siten, että aineet ovat pakkautuneet yhteen ja meri on hionut kivistä ympyrän muotoisia (erittäin kattava selitys – tiedän).

Ilta alkoi pimenemään, joten aika löytää majoitus… Alueelta löytyi yksi docin camp site ja melko läheltäkin. Sinne tie vei. Aamupalan jälkeen matka jatkui kohti Oamarua, jonne myös pääsimme ihan nätisti. Oamarusta emme tienneet juuri mitään muuta kuin, että pingviinejä sieltä pitäisi löytyä. Yellow-Eyed pingviinit tuli siis nähtyä tällä kertaa hieman lähempää. Oamaru on myös viktoriaanisen aikakauden kaupunkeja, jonka yksi alue on rakennettu valkoisesta kivestä. Komeita taloja, mutta muuten en ole tuon aikakauden ystävä. Oamarussa tuli käytyä oikein kahvilassa – jestas miten pröystäilevää! Iso pirtelöjä ja kaksi halpaa alennusmuffinssia. Kyl ne toimi!

Oamarusta matka jatkui Dominosin pizzatiistain kautta kohti Omaramaa, jonne asti ei kuitenkaan ajettu. En tietenkään halunnut missata noin Raumalta Turkuun olevaa matkaa maisemien suhteen. Eihän siinä olisi ollut mitään järkeä! Duntroonissa yöpaikan löytäminen oli melko vaikeaa, mutta se kuitenkin löytyi… Joen viereltä, joka saattaa tulvia sateella tai silloin kun Lake Waitakin pato avataan. Nukkumispaikan vieressä oli myös ilmoitus opossumeille tarkoitetusta myrkytyksestä, joka alueella on tehty. Syanidia siis puskat täynnä. Ei tuo meitä niin häirinnyt ja hyvin siinä tuli yö nukuttua. Yö oli melkoisen kylmä, mutta makuupussilleni kiitos, kylmä ei tuntunut kuin hieman kasvoissa.

Duntroonin alueella on yksi Narnian kuvauspaikoista ja muutenkin hieno mesta: Elephant Rocks. Nämä kalliomuodostelmat/kivet olivatkin hienot, ei voi muuta sanoa. Ei ihme, että tuolla on Narniaa kuvattu ja nuo kivet ovat jotakuta inspiroineet. Samalta seudulta löytyy myös vanhoja Maorien kalliomaalauksia, jotka valitettavasti ovat osittain pilatut, koska ihmiset ovat menneet piirtelemään samaan kallioon graffiteja ja kaivertamaan omia nimiään. Näistä maalauksista ei siis paljon irti saanut. Jotain hyvää kuitenkin, sillä aurinko paisteli oikein makoisasti – ei muuta kuin aurinkolasit päähän…

Aurinkolasit olivat menneet hukkaan – voi perse! Auton kolppaamisen jälkeen totesin vain, että lasini ovat jääneet Oamaruun ja Funk secondhand kauppaan. Ajo siis takaisin Oamaruun, joka oli toisaalta melko jees, koska tällöin näimme maiseman aivan eri silmin kuin yöllä. Ihan ok ajomatka! Lasit onnekseni löytyivät Oamarusta ja matka pääsi jatkumaan kohti Twizelia. Oamarusta tietysti jäätelöt mukaan ennen Twizeliin lähtöä – kalsiumia ja noh, hyvää. Matkalla tuli nähtyä kaksi patoa ja järveä, joista varsinkin Lake Aviemore oli kaunis ruskan väreissä ja auringonpaisteessa. Omaramassa olisi se docin camp site, jolle piti mennä viime yöksi, mutta oli vain pakko jatkaa eteenpäin. Twizeliin saavuimme iltaisella ja oli jo pimeää. Tähtikirkas yö ja pakkasta. Ei tällä säällä voi Virpissä nukkua, joten lodgemajoitus saapui pelastamaan. 25$ dollaria, että sai nukkua yön sisällä lämpimässä ei ole huono diili. Lämmin suihku, keittiö ja vielä kahden hengen huone – ihan jees diili siis.

Twizel on itsessään pieni kaupunki, jossa ei paljoa tapahdu. Kaupunki on nykyisin lähinnä turisteille, koska Mt. Cook sijaitsee lähellä. Kauniit maisemat, mutta siihen se melko lailla jää, ja siihen se meidän kohdallamme jäi myös. Tosin illalla haimme sipsipussit paikallisesta 4 Squaresta, joka oli mestan suurin kauppa. 4 Square on paikallinen Siwa, joten tämä kertonee jotain myös paikan koosta. Aamu oli kirkas ja routa suli. Hengitysilma höyrysi ja Virpi starttasi! Maija oli eilen soittanut Oxfordiin ja meidän wwooffaamisemme näyttäisi melko lailla hyvältä!

Twizelista matka jatkui kohti Lake Rotoitia. Matka oli maisemiltaan huikea! Melko tasaista, mutta suuret vuoret taustalla. Järvivesi kimmeltelee auringossa ja The Rainin Tie 316 pauhaa kajareista. Ennen Lake Rotoitia otimme tietty pakollisia Mt. Cook kuvia – on se hieno ja iso! Mt. Johnin huipulle menimme ihan vain mielenkiinnosta katsomaan maisemia. Tällä vuorella on myös observatorio, mutta eihän meillä moisiin mitään varaa ole. Hupsista keikkaa olikin menossa joku tähtitieteilijöiden kuukausi tms. ja koska oli kuukauden viimeinen päivä, oli saatavilla ilmaisia kierroksia observatorioon. Taatusti observatorio kierrokselle, jos vain pääsee. Kalliita vehkeitä ja olen nähnyt Venuksen ja ”eteläisen tähtitaivaan suurimman tähden” päivänvalossa.

Lake Rotoitilla kävimme tutustumassa vanhaan kirkkoon, jonka alttaritauluna on vuoristo ja järvi… Ehkäpä yksi hienoimmista ”alttaritauluista” tähän mennessä. Vanha anglikaanikirkko siis kyseessä.

Lake Rotoitilta ajoimme ensin Fairlieen kysymään ajo-ohjeita Ashburtoniin ja meille suositeltiin Inland Scenic drivea, joka oli ihan mukava, koska näimme vuoristot samalla. Fairliesta matka jatkui Geraldineen, jossa käytiin maistelemassa hilloja, mehuja ynnä muita mitä marjoista nyt saakaan tehtyä – kaikki säilöntäaineettomia ja luonnollisesti tämä maistelu oli ilmainen. Geraldinesta nopeinta reittiä Ashburtoniin ja sulkeutuvalle i-sitelle kysymään neuvoja, jotka olivat kuitenkin aivan turhat. Pyörimme Fairliessa ja kyselimme majoitusten hintoja, kunnes kello lähestyi kuutta ja kehtasimme soittaa Oxfordiin takaisin vain kysyäksemme, että voisimmeko tulla sinne jo tänään yöksi… Näin me siis lähdimme ajamaan Oxfordiin (lue: wwooffauspaikka varmistui).

Canterbury Plainsien alueelle kun saavuttiin niin tasaista tietä oli ja paljon. Tiet ovat täysin suoria ja jumalattoman pitkiä eli paikallisille tylsää, mutta kun itse katselee maisemia niin mikäs siinä ajellessa. Pimeällä tosin hieman veemäistä. Jos ajat risteyksestä huomaamattasi ohi, seuraavaa risteystä saa parhaassa tapauksessa odotella riittävän kauan (yleensä ainakin pari kilsaa tai jopa viis.. Ja tie on siis melko lailla suoraa).

Oxfordiin pääsee monia eri reittejä. Päätimme valita pikkutiet, joka oli ihan ok ratkaisu, vaikka olikin pimeää. Ajoimme mm. Hororatan ohi… Pieni mesta ja horoja ei näkynyt… Katuvalojen puutetta ja ilmeisesti olivat kaikki joko töissä tai päällä ei ollut tarpeeksi kimaltavaa.

Saavuimme Oxfordiin ja oven avasi vanha hippi. Tämä näyttää hyvältä! Majoituimme huoneeseen, jossa on kerrossänky. Minä alasänkyyn ja Maija ylös. En ole koskaan nähnyt näin paljon hämähäkkejä samassa huoneessa ja yhtä aikaa.. Näitä hämähäkkejä tuli tapettua tämän illan aikana lähemmäs 20. Hieman kylmähkö yö, mutta onneksi minulla on makuupussi. Aamulla noin seitsemän aikoihin alkoi tapahtumaan. 5,3 richerin maanjäristys! Epicentre (keskus) 5 kilometriä Oxfordista ja järistyksen syvyys 10km. Jos tuo järistys olisi ollut enemmän pinta järistys se olisi saattanut saada melkoista tuhoa aikaan. Heräsimme tosiaan siihen kun koko talo tärisee. Ensin suuri jysähdys ja sitten vatkaa kuin huvipuistossa. Olin unessani juuri santsaamassa puuroa ala-asteen ruokalassa… Jäi santsikierros tekemättä perhana. Noh, järistyksen jälkeen unta vielä pari tuntia ja aika nousta.

Koska aamu oli alkanut järistyksellä, oli hyvä lähteä tutustumaan todelliseen maanjäristyksien keskukseen nimittäin Christchurchiin. Kaupunki joka on tuhoutunut kahdesti maanjäristyksessä meidän ollessamme Uudessa-Seelanissa. Matkalla yksi talon asukkaista Paul S. kertoi meille faktoja järistyksestä ja kertoi meille, mitä meillä olisi vastassa. Totta puhuen odotin paljon pahempaa, mutta olihan järistyksestä jo 12 viikkoa. Tuhoutuneita taloja, joissa on vielä tavarat sisällä, koska niihin ei saa mennä. Kiertelimme hieman kuvailemassa mestoja ja kävimme Beatstreet kahvilassa kaakaolla. Levitimme todella moneen hostelliin Virpin myynti-ilmoituksia: 1200$ ja saat auton alle, jossa voi jopa nukkua mukavasti! Christchurchissa on todella veemäistä ajaa, koska liikennejärjestelyt muuttuvat päivittäin sen mukaan, mitä on ehditty korjaamaan tai laittamaan maantasalle ja mitä tuhoutuu jälkijäristyksissä. Yksisuuntaisia ja paljon korjattuja teitä. Chch on rakennettu suon päälle, joten maa vajoaa kokoajan… Järistykset ovat muuttaneet teitä ja maan muotoa jo valmiiksi, joten teillä oli yllättäviä töyssyjä ja kuoppia. Chch:sta lähdettiin siis korkean verenpaineen kanssa. Illaksi takaisin Oxfordiin ja yhteiselle päivälliselle, joka on yleensä kello seitsemän. Päivällä tuli varattua Kaikouran valasretki huomiselle.

Aamupalan jälkeen lähtö kohti Kaikouraa ja eilen buukattua valasretkeä. Ennen lähtöä mainostin talossa asuville tyypeille, että Maijalla olisi synttärit kun tulisimme Kaikourasta takaisin. Lupasivat väsätä jotain! Täällä on sellainen systeemi (tai olen ainakin kaksi tällaista paikkaa nähnyt), että kuski saa ilmaiseksi kahvia kahviloista. Tällä systeemillä yritetään ehkäistä ajoväsymystä. Ilmaiset kahvit matkaan ja matka kohti Kaikouraa sai jatkua. Koska minä ja Maija emme tunnetusti ole kaikkein nopeimpia ja saatamme olla toisinaan myöhässä, meinasimme myöhästyä Kaikouran valasretkeltä. Virpi possotti sokkeloisia vuoristoteitä lähemmäs 100km/h ja HB pauhasi korvissa tuoden vauhdin tuntua. Matkalla tuli nähtyä useita viinitiloja ja muutama pienehkö tunnelikin matkalle mahtui.

Anyhow me ehdimme Kaikouran valasretkelle. Olin järjestänyt retken siten, että pääsylipuissamme lukisi Maijalle onnittelut. Maijan nimi oli kuitenkin kirjoitettu väärin: Maika Luoponen tms.. Ajatus oli tärkein. Ja väliäkö moisella, koska olimme tulleet katsomaan valaita. Valasretki oli menestys! Kolme kaskelottia, noin 200 delfiiniä, albatrosseja ja möhkäkala (sunfish) – lisäksi oksensin. On se kaskelotti iso! Tuli nähtyä kahdesti kuinka valas sukeltaa majesteetillisesti niin, että pyrstö näkyy pinnalla. En muuten ollut ainoa, joka oksensi, ihan vain näin tiedoksi. Eli valas on nähty… Mitäs seuraavaksi?

Valasretken jälkeen majoituimme Dolphin Lodge hostelliin ja söimme pastaa. Pastan jälkeen menin itse ilmaiseen paljuun lillumaan, kuuntelemaan meren ääntä ja juomaan punaviiniä tähtitaivaan alle. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että olin ainut ihminen koko paljussa – relax. Illalla juhlistamaan Maijan synttäreitä paikallisiin kuppiloihin kera italialaisen mimmin, jonka tapasimme hostellissa. Vaihtoehto a) keski-ikäisiä täynnä oleva irkkubaari jami-illalla, b) biljardihelvetti, jossa on live-DJ soittamassa Rihannaa… Menimme vaihtoehto a-han. Kilkennyä,Speightsia ja tuli tutustuttua kahteen hollantilaiseen jamppaan. Paikalliset äijät soittivat bändinsä kanssa lähes kokoillan covereja ja meno loppui kolmen aikoihin siihen kun alkoholitasot olivat niin korkeat, että tappelut olivat lähellä. Bändi veivasi, mutta onnittelubiisiä eivät suostuneet soittamaan. Baari ei myöskään tarjonnut synttärisankarille olutta… Semmonen mesta..

Seuraavana päivänä tuli käytyä hieman ostoksilla Kaikourassa ja maistelimme myös kuuluisaa Kaikouran Sea Platteria (meriruokalautanen?). Tätä platteria tuli kysyttyä myös The Strawberry treen puolelta (irkkubaari, jossa olimme) ja kappas keppanaa… Samat äijät soittamassa ja juomassa kaljaa sunnuntaina yhden aikoihin… Emme jääneet sinne syömään vaan jatkoimme budjetillemme sopivaan ulkoilmaruokailuun: Kaikoura Seafood BBQ, jota myös Lonely Planet oli ylistänyt. Ihan hyvä satsi, johon kuului myös rapua (greyfish/lobster). Kaikouraan jaoimme myös Virpin myynti-ilmoituksia. Yhdessä välissä vain tokaisin Maijalle, että käy sä viemässä noihin hostelleihin myynti-ilmoitukset, niin mä käyn tankkaamassa Virpin siinä välissä… En mä mitään Virpiä takannut vaan ajoin kauppaan ostamaan karkkeja, sipsejä ja limsoja iltaa varten… Sanoin Maijalle, että pumpuista sai vain dieseliä, et toi 91 on jostain syystä nyt rikki… Läpi meni.

Kaikourassa tuli tsekkailtua NZ Fur Seal:eja (hylkeitä) hieman lähempää. Olivat rantakivokossa parkkipaikan lähellä. Suloisia möttejä, jotka osasivat poseerata kameroille, vaikka villejä ovatkin.

Kaikourasta matka jatkui takaisin kotiin eli Oxfordiin, jonne saavuimme hieman ennen kahdeksaa. Mahtava päivällinen ja mahtava kakku. Muut olivat meitä odottaneet seitsemästä lähtien. Vietimme Maijan synttäreitä ja oikein lauloimmekin!

Synttärit olivat ja menivät oli aika aloittaa työt. En jaksa kirjoittaa yksityiskohtaisesti Oxfordin tapahtumia, joten kiteytän kahden viikon wwooffauksen. Oxfordissa oltiin 28.4-16.5.2011

Tein töitä lehmien kanssa. Siirreltiin laitumelta toiselle ja ruokittiin. Lehmiä ei lypsetty, koska lehmät eivät olleet tiineenä. Olen kantanut paljon polttopuita. Olen raivurilla/trimmerillä vetänyt koko pihapiirin. Ajoittain ”nurmikolla” kasvoi polviin asti ylettyvää heinää ja yritin parhaani mukaan muuttaa sen hienoksi nurmikoksi. Olen lapioinut lehmän paskaa kompostiin. Olen yrittänyt saada kanoja kiinni ja palauttaa aitaukseen. Olen saanut ajettua kanoja aitaukseen, mutta käsin en ole saanut yhtään kiinni. Olen kerännyt tomaatteja ja kitkenyt puutarhaa. Olen hionut yhden huoneen seinät kokonaan, jotta se voidaan maalata. Olen imuroinut ja luutannut lattioita. Olen tehnyt ruokaa ja tiskannut. Olen auttanut kotikaljan pullottamisessa. Olen auttanut kotikaljan teossa. Olen tehnyt kaksi raparperipiirakkaa. Olen mitannut jokaisen farmin rakennuksen ympärysmitat. Olen kasannut bonfireä (kokko). Olen siivonnut Paul S:n oksennusta yöllä kolmen aikaan kokolattiamatolta migreenissä. (kova jätkä veti noin kolme litraa punkkua illassa, mutta hänellä oli syynsä.). Olen olen olen…. Olen omena, kuten vanha hittibiisikin kertoo. Olen nauttinut suunnattomasti, vaikka olenkin kokoajan ollut jonkinlaisessa nuhassa ja nukkuminen on ollut veemäistä.

Työskentely täällä on mukavaa ja helppoa. Tarkkoja työaikoja ei ole, mutta itse tein vähintään kaksi tuntista päivää. Toisinaan saatuin huhkia jopa 6-8 tuntia päivässä, joka on wwooffaamisessa erittäin hyvin. Osaan siis nykyisin tehdä itse olutta ja tätä aion Suomessa kokeilla, jos vain suinkin kykenen.

Oxfordista jäi noin kahden viikon visiitin jälkeen hyvä maku suuhun. Yhteisö, johon menimme on nimeltään Gricklegrass. Heillä on yhteensä kolme taloa, joista yksi sijaitsee Oxfordissa ja loput Christchurchissa. Oxford on noin 50 km Christchurchista luoteeseen. Tällä hetkellä tässä talossa asuu 3 miestä: Gordon, Paul B. ja Paul S. Gordon on vanha vegaani hippi, joka ajelee moottoripyörällä ja nopealla Mazdalla. Paul B. on kiekkoilija ja entinen lentävä lääkäri, joka nykyisin hoitaa lehmiä, lampaita ja kanoja. Paul S. on environmentalisti, pasifisti, anarkisti, puutarhanhoitaja ja aina paljain jaloin. Paul S:n harrastuksiin kuuluu myös natiivikasvien siementen levittely Christchurchin maanjäristyksen halkeamiin. Lisäksi löytyy kolme kissaa: Socks, Velvet ja talon vanhin kissa Rascal. Näistä oma lempparini on Socks, jolla yleensä on kieli ainakin vähän ulkona.

Oxfordissa tuli pyöräiltyä jonnin verran ja tutustuttua kyläraittiin ja maisemiin. Oli uskomattoman kiva pyöräillä pitkästä aikaa! Yksi lauantai kävimme fish’n chipseillä (kumara chipseillä) ja katsomassa Rangon kunnantalon salissa. Kaikki paikalliset liikkeet on kierretty läpi. Oxford on lähinnä Seijoille. Oxfordin taidegalleria ei ole niin kummoinen – ihan ok. Muutaman kerran yritin mennä kävelemään lähimetsiin, mutta koska ampiaiskausi on nyt loppumaisillaan, en minä sinne uskaltanut laisinkaan. Kerran olin jo metsässä yli 20 metriä ja ampiaisia oli niin paljon, että ”lintujen äänet meinasivat peittyä alle” on ehkä vähän yläkanttiin mut ne oli oikeesti äänekkäitä! Metsän reunassa olikin kyltti, että omalla vastuulla – yep yep…

Yksi päivä tuli mentyä lähimpään isompaan kaupunkiin: Rangiora:an. Rangiorassa tuli kierreltyä muutamalla kirpparilla ja hoidettua Virpin odometer (matkamittari) kuosiin. Taupolla wof-tarkastaja oli laittanut Virpin ajokilometreiksi yli 300 000 tuhatta, vaikka auto on tehnyt vasta 100 000. Virpillä on odometerissä vain 5 palkkia ja sadat metrit. Setä ei ollut tajunnut, kuinka odometer Virpissä toimi. Tämä vaihtaminen oli jäätävä prosessi sillä ensin minua vaadittiin ajamaan Taupolle (pohjoissaaren keskellä) takaisin. Onneksi olen sanataituri niin asia saatiin hoidettua muutamalla puhelinsoitolla ja faxilla. On veemäistä myydä autoa, jonka odometerin lukema on kaikissa valtion tiedoissa väärin. Uudessa-Seelannissa voi tarkistaa autoista erittäin paljon tietoja, vaikka ei itse autoa omistaisikaan. Täytyy vain tietää rekisterinumero ja syöttää see carjam.co.nz:aan ja tietoja pukkaa. Tämä odometer on nyt vaihdettu…. ja Virpi myyty!

Virpistä pyysimme ensin 1200$ (ostimme Virpin 800 dollarilla), mutta kiitos kysynnän Virpi myytiin loppupeleissä 1500 dollarilla emmekä tehneet edes uutta rekisteröintiä (3kk reg) autolle. Virpi myytiin pariskunnalle, joka yritti pysyvästi asumaan Gricklegrassiin, mutta heitä ei hyväksytty yhteisöön pysyvästi. Virpi myytiin entiselle natsille (tatuoinnit ja kaikki) ja hänen muijalleen.. Heillä ilmeisesti on myös muutama lapsi. Kaikkea hyvää heille, sillä ihmiset voivat muuttua, vaikka tämä autonmyynti heille olikin veemäistä. Rahat tulivat myöhässä ja saimme metsästää heitä ihan tosissamme. Noh, nyt se on kuitenkin aivan sama sillä Virpi ei ole enää meidän nimissämme ja saimme rahaa siitä pakusta oikein mukavasti. Virpille kaikkea hyvää!

Gricklegrassissa on sauna ja oikein suomalainen sauna! Saunoin kaksi kertaa ja toisella kerralla kävin mielenkiintoisia keskusteluja Gordonin kanssa. Saunoin pitkästä aikaa oikein musiikin kanssa. Saraa, Sigur Rossia ja Petri Kososta.. Tämä homma toimi!

14.5 tuli käytyä Paddy’s Marketilla, joka on huutokauppa isolla nurmikentällä. Kuka tahansa saa tuoda sinne omia tavaroitaan myyntiin. Tavarat myydään pahvilaatikoittain, joten jos haluat laatikosta yhden esineen, huudat silti koko laatikosta ja saan koko laatikon. Maija löysi itselleen MYST-nimisen pelin 4 eurolla eli ei paha. Itse otin samasta laatikosta talteen kankaisen kenkäplankkitelineen.

14.5 kasasimme myös oikein kunnon kokon ja poltimme sen. Kaikki Gricklegrass-yhteisöön kuuluvat kokoontuvat aina kerran viikossa vaihtuvana päivänä syömään päivällistä saman pöydän ääreen. Ensimmäisellä viikolla me kävimme Chch:ssa ja nyt osa kaupunkilaisista tuli tänne maaseudulle. Yhden tähden jallua, kotikaljaa, kokko, hyvää ruokaa (teimme lihapullia, muuten oli kalaa ja paljon kasviksia + täällä on ollut aina hyvää ruokaa), musaa ja hyviä keskusteluja. Iltani päättyi oksentamiseen… Ensimmäinen kunnon krapula Uudessa-Seelannissa, sillä muuten olen osannut aina rajoittaa! Paul S:lle kiitokset hyvästä punkista ja muusta musasta, jota olen häneltä kuullut.

On hieman haikeata jättää Uusi-Seelanti hetkellisesti taakse, mutta ainahan se on hieman jännittävää vaihtaa maata tai paikkaa. 17.5 aamuyöstä lähdemme Australiaan ja Melbourneen!

Ja Suomi voittaa jäkiksen MM-kultaa.. Elän tulevaisuudessa ja tiedän kertoa, et Suomi vie.

Sinä joka luit tämän postauksen kokonaan: Ole hyvä ja kommentoi (osa ei taatusti kommentoi, mut jos joku edes kommentoi ni sehän on jo puolvoitto, vaik itselleni tätä enimmäkseen naputankin).

Napier - Wellington

Dannevirkessä oli salossa NZ:n ja Tanskan liput. Tässä kuvassa tanskalainen viikinki ja NZ:n lippu. Samainen viikinki löytyi todistettavasti ainakin kolmesta paikasta, vain asennot vaihtui

Woodville Organ Museum - mormooneja yksi iso sali täynnä. Setä antoi mukaamme traktaatteja ja vierailumme kesti vaivaannutavan kauan.

Lower Hutt - The Orc Tree

Kyseessä siis Lotrissa käytetty puu, joka myös örkkipuuna tunnetaan. Vieressä kaatamisessa käytetty väline. En viitsi sanoa, että tämä oli pettymys, sillä en odottanut tältä mitään.

Wellington - parlamenttitalo

Wellington - Te Papa Museum - Pygmi sinivalaan runko (on se iso!)

Wellington - Te Papa Museum - Kolossaalinen kalmari (Giant Squid)

Wellington - The Weta Cave - Ase Avatarista
Törkeän hieno mesta ja ase!

Wellington - katunäkymää

Wellington - Polish Julia Roberts
Arvostan.

Joku oli bommannut/tägännyt Wellingtonissa useampaan
paikkaan tämän piirroksen - on se suloinen ja huomaa kypärä.

Wellingtonista Pictoniin - Bluebridgen lautalla

Kuvia väliltä Auckland - Napier

Maorien hautausmaalta matkalla Hamiltonista pois

Hell's Gate @ Rotorua - kuplivaa mutaa ja kaniksen hajua

Maorishow @ Rotorua + buffet

Kerosene Creek - matkalla Taupolle Rotorualta

Aratiatia Damn @ Taupo

Tongariro Crossing ja Mt. Doom (oikeaa nimeä en muista) ja Polish guy

Mt. Tongariron huipulla 1967m

Tongariro Crossing - maisemia (Red rock, geotermistä)

Emerald Lakes @ Tongariro Crossing

Muistaakseni kraaterijärvi @ Tongariro Crossing

Ilkeä setä ei päästä virpiä woffista läpi @ Taupo

Virpi @ Napier

Napier yöllä

Kiwi-lintuja @ National Aquarium, Napier

Tien päällä

Tämä teksti on vielä tarkistamatta. Aikani netissä loppuu, joten lämäsen sen vain tänne. Täällä on vielä omat korjausmerkkinikin jäljellä. Mut hei, jos osaat korjata ni heitä kommenttia.

Lukee Ken jaksaa.. Itselleni kirjoittelin muistot ylös :). Kuvat lisätty 9.7.2014

Tosiaan lähdimme Maija Luotosen kanssa 25.3 tien päälle uskollisella soturillamme Virpillä. Virpillä on olemassa myös eräänlainen kokonimi, mutta sukunimestä ei ole täyttä varmuutta… Koko nimi on kuitenkin Virpi Keraleele eli Keraleelen Virpi.

Olen tällä hetkellä Queenstownissa eli NZ:n etelä-saarella. Melko kauas ollaan siis Aucklandista jo tultu. Koska elän tällä hetkellä pienessä pakussa, jonne ei sähköä tule kuin akusta niin blogin päivittäminen ja ylipäätänsä kirjoittaminen ovat jääneet vähemmälle. Tämä bloggaus tulee kuitenkin olemaan erittäin kattava ainakin näin haluaisin.

Asiaan:

25.3 lähtö aamulla (noin 11.00 aikoihin) Hamiltoniin, jossa tuli vierailtua mainiossa Hamilton Gardensissa, joka on täynnä eri maiden/kulttuurien puistoja. Matkalla Aucklandista Hamiltoniin tuli vierailtua maorien hautausmaalla. Hautausmaa ei muuten eroa normaalista hautausmaasta, mutta maoreilla on tapana laittaa vainajalle kuuluvia esineitä haudan yhteyteen. Haudoilla oli kaikkea puhelimesta, pehmolelujen kautta alkoholiin. Olen myös nähnyt Rocky Horror Picture Shown kirjoittajan/ohjaajan patsaan. Olen siis vieraillut hänen mestoillaan, jossa hän on tämän mahtavan leffan kirjoittanut. Riff Raff-patsaan kanssa on poseerattu. Hamilton vaikutti ihan ok paikalta. Päivä oli sateinen, joten on vaikea sanoa miten Hamilton toimisi aurinkoisella säällä. Tämä paikka ei kuitenkaan säväyttänyt mitenkään niin ihmeellisesti.

Let's do the time warp!

Hamiltonista matka jatkui Rotorualle, jossa leirintä alueella tuli yövyttyä kahden yön verran. Tällöin nukkumiseen ja asumiseen Virpissä ei ollut vielä tottunut aivan täysin. Oli myös sateista ja kylmää, joten säät eivät meitä suosineet
.

Rotorua tuo kaniksen tuoksuinen kaupunki. Rotorua on tunnettu geotermisyydestään – tämä taas tarkoittaa sitä, että mätä kanamuna haisee melkoisesti. Rikkiä (rikkisulfiitti?) on ilmassa ihan mukavasti. Tähän on myös mainittava, että Rotorualla haisi myös suomalainen kanis. Rotoruasta en itse jotenkin välittänyt sen enempää. Olihan se paikkana ihan jees, mutta tunnelma ei minua jotenkin tavoittanut. Rotorualla tuli vierailtua Hell’s Gate –nimisellä geotermisellä alueella. Kuplivaa mutaa, kuumia lähteitä ja höyryävää/savuavaa maata + kaniksen hajua. Rotorualla vierailimme myös maorishowssa. Maorien tapoja, tansseja ja ruokaa. Buffetissa kiskoimme itsemme aivan täyteen ja sitten oli shown aika. Lauluja, pelejä ja tansseja. Itselleni jäi päälimmäisenä mieleen poi:t, jotka ovat pyöritettävät nauhat, joiden päässä on pallot. Naiset läpsyttelivät näitä ihan mojovasti. Haka jäi itselleni myös mieleen, sillä olin itse lavalla mukana tekemässä/esittämässä hakaa. Haka on siis Maorien sotatanssi.

Rotorualla tuli vierailtua lyhyesti Red Wood Forestissa. Lyhyt visiitti johtui siitä, että unohdimme Hell’s Gateen mennessämme Virpiin valot päälle.

Hell's Gate - ja vettä tuli

Hell's Gate

Virpin akku tosiaan kuoli Hell’s Gaten pihalla, josta onneksi saimme latausapua. Toivoin, että Virpin akku olisi ladannut noin 20 minuutin ajomatkan aikana tarpeeksi, mutta ei…

Tarina lyhykäisyydessään:

Hell’s Gate (Virpin lataus 20min ajo) – leirintäalue (eri kyyti Maorishowhun) – Maori Show (kyyti takaisin leirintäalueelle) – yöpyminen -> ja kun aamulla koitimme käynnistää Virpiä, hän ei luonnollisesti käynnistynyt. Onneksi saimme leirintäalueelta apua ja pääsimme Virpin kanssa etenemään. Red Wood Forrest jäi väliin, koska emme viitsineet sammuttaa Virpiä.

Rotoruan kahden yön jälkeen matka jatkui Taupolle. Matkalla Taupoon tuli vierailtua Benny Bee:ssä, jossa valmistetaan hunajaa. Pääsimme tosiaan vain kahvilaan asti, jossa oli ampiaisten pesä lasivitriinissä. Tässä siis kaikki, jota näimme. Hunajapurkit Manukalla kuitenkin tarttuivat mukaan. Benny Beeltä matka jatkui Kerosene Creekille, joka on on täysin luonnonmukainen kuumalähde. Kuuma vesi virtaa joessa ja on muodostanut pienehkön vesiputouksen, jonne voi mennä uimaan. Itseäni uitin tässä luontoäidin altaassa tovin, ja oli se ihanaa. Kerosene Creekiltä ajoimme Taupolle, jossa vierailimme Waikato joen koskella ja Aratitia padolla. Mahtavat maisemat – ei voi muuta sanoa. Huka Falls (vesiputous) oli myös käymisen arvoinen. Sinivalkoista vettä ja paljon. Putous ei niinkään korkeudellaan taistele, mutta leveydellään ja voimallaan sitäkin enemmän. Tuli myös vierailtua sähkölaitoksen näköalapaikalla. Ei kuulosta niinkään ihmeelliseltä, mutta tämä sähkölaitos tuottaakin sähköä täysin geotermisesti. Maankuori on niin ohut laitoksen läheisyydessä, että sähköntuotanto on helppoa. Itse prosessista en niinkään tiedä, mutta jotenkin ymmärsin tämän sähkön olevan melko ekologista – toivottavasti ainakin.

Waikato joki

Sähköä geotermisyydellä

Taupolla yövyimme kaksi yötä Terrence Albertin luona, joka on couchsurfer, kuten minäkin. Tuli sohvasurffailtua kolme yötä Terrencen luona. Tarkoitus oli ensin yöpyä vain kaksi yötä, mutta koska Virpi ei mennyt katsastuksesta (warrant of fitness, wof) läpi niin korjauksen takia piti olla vielä kolmaskin yö, ja onneksi saatiin olla. Virpin renkaat olivat kuluneet sisäpuolelta ja jotkut kumirömpöt (ilmeisesti haitarikumit) olivat kuluneet. Virpin korjaus luonnollisesti maksoi, mutta sellaista se elämä joskus on.

Majoitus Terrencellä

Taupolla tuli kierrettyä kirppareita, käytyä yhdessä hunajamestassa ja muuten vain kierreltyä.

Terrencellä olimme ensin yhden yön, jonka jälkeen matkamme jatkui Tongariro Crossingin pariin. Tämä on yhden päivän kävely (7-8h, noin 18km) oli suorastaan mahtava. Tongariro Crossing tapahtuu melko pitkälti Mt. Doomin läheisyydessä. Tämä vuoristo on siis Taru Sormusten Herrasta tuttu. Vuoren oikea nimi ei ole Mt. Doom, mutta oikeaa nimeä en muista (jälkeenpäin lisätty: Mount Ngauruhoe.) Olen kiivennyt Mt. Tongariron huipulle 1978m. Tuli vietettyä ehkä kylmin yö Virpissä Tongariron läheisyydessä olevalla camp sitellä – jestas, että oli kylmää. Koska tämä kävely ei ole loop – täytyy joko hommata kalliit linja-autokyydit toisesta päästä takaisin alkuun tai vaihtoehtoisesti sopia jonkun kanssa kyydistä. Halutessaan saa toki kävellä myös takaisin alkuun, mutta me sovimme kyydistä muutaman israelilaisen kanssa. Jostain syystä israelilaisia on suorastaan ”haitaksi asti” Tongariro Crossingilla. Tämä sama efekti on havaittavissa myös saksalaisten kohdalla. Me ajoimme heidän autonsa kävelyn loppuun ja oman automme jätimme kävelyn alkuun. Aloitimme siis samasta päädystä ja samaan aikaan.

Mahtava kävely, mahtavat maisemat ja paljon ylämäkeä – reidet näyttävät hyviltä!

Tongariro Crossing

Tongariron jälkeen matka jatkui takaisin Taupolle, jossa väsyneinä saavuimme nukkumaan Terrencelle. Aamulla auto katsastukseen ja eihän se läpi mennyt, kuten ylempänä totesin. Autoa ei kuitenkaan saman päivän aikana ehditty korjaamaan, joten menimme Terrencelle takaisin yöksi. Tuli lilluttua joessa, johon laskee geotermistä kuumaa vettä. Kuuma ja kylmä vesi sekoittuvat. Itse olin luonnollisesti niin lähellä kuumaa vettä kuin vain mahdollista – ah!

Auto tuli korjattua ja matkamme pääsi jatkumaan Napierin suuntaan. Matka Taupolta Napierille on ihan mukava ajomatka ja historiallisesti arvokas tie. Matkalla tuli vierailtua muutamalla kohteella mm. vanha hautausmaa, hieman metsäkävelyjä, vesiputous. Saavuimme Napieriin ja pääsimme CS-hostimme Charlien luo, jossa majoittuminen ja makaronilaatikon teko sujuivat varsin näppärästi. Äitilleni kiitos reseptistä – sitä ovat kaikki kehuneet!

Taupo -> Napier

Napier on kaupunki, joka tuhoutui täysin 3. helmikuuta 1931, kun suuri maanjäristys tuhosi sen. Kaupunki rakennettiin kuitenkin uudestaan ja ajalle kuuluvaan tyyliin kaupunki on rakennettu Art Deco -tyyliin. Itse olen art decon ystävä – tämä kaupunki vakuutti minut siitä täysin. Kauniita taloja. Napierissa tuli pyörittyä yksi ilta ja yksi päivä. Napier oli meille valitettavasti vain yhden yön kohde, koska Virpin katsastus sanoi töttöröö! Napierissa menimme National Aquariumiin, jossa näimme Tuataran, Kiwin ja paljon kaloja ja vesiolentoja mm. hain, rauskuja, kilpikonnia, merihevosia, ankeriata jne. Napierissa vierailimme myös ”lampaannahka/villa tehtaassa”, josta saimme mukaamme pienet palat aitoa NZ:n lampaan villaa & nahkaa. Näimme miten villoja värjätään ja miten niitä käsitellään. Luonnollisesti näimme myös lopputuotteet, jotka maksoivat
maltaita.

Virpi @ Napier

Napierissa kävimme myös Burger Fuelissa syömässä oikein gourmet burgerit ja hyvää oli!

Napierista matka jatkui Hastingstiin, jonka läpi lähinnä vain ajoimme. Vierailimme yhdellä korkealla kukkulalla nimeltään: Te Mata Peak, tämä tarkoittaa maoriksi kuolemaa. Kuoleman vuorelta oli ihan hyvät näköalat. Hastingsista matka jatkui Dannevirkeen ja CS-hostimme Tim:in luokse. Tim on asunut Suomessa (Vaasassa) noin vuoden ja mielellään otti suomalaiset reissarit vastaan. Dannevirke on pieni paikka, jonne tanskalaiset aikoinaan tulivat puun perässä. Tanskalaiset asuttivat alueen ja edelleen Dannevirkessa liehuu sekä Tanskan että NZ:n lippu. Dannevirkessa emme vierailleet juuri missään, koska siellä ei oikein ollut mitään missä vierailla. Mukava pysähdys kuitenkin – paikallinen Eurajoki.

Te Mata Peak

Dannevirkesta ajoimme Woodwilleen, jossa vierailimme Organ museoissa, jossa on laajahko kokoelma (varmaan noin 40-50 mormonia). Paikkaa piti erittäin uskonnollinen ja vanhoillinen pariskunta, joiden kanssa tuli jauhettua ja Maijan tuli soiteltua myös mormooneja noin pari tuntia. Mukaan saimme heiltä DVD:n ja paljon traktaatteja. Mukava pariskunta, mutta erittäin vanhoollisia. Olisivat varmaan saaneet slaagin, jos olisimme Maijan kanssa kertoneet olevamme vain ystäviä. Mies ja nainen reissaamassa keskenään -> ei mahdollista.

Dannevirke (myös hyvin yleinen näkymä NZ:ssa,

"kaupungin/kunnan" läpi kulkee tie)

Woodvillen ja Palmestor Northin välissä on hieno Gorge (Ashhurst Domain) (ajetaan kahden vuoren välissä ja siellä on myös joki). Mahtavat maisemat!

Ashhurst Domain

Ashhurst Domain

Woodvillestä matka jatkui Palmestor Northiin, jossa Peter ja Patricia asuivat ennen. Tämän mestan läpi kuitenkin vain ajoimme, koska siellä ei juuri nähtävää ole. Kävimme pyörähtämässä Masseyn yliopistolla, jossa Peter on ennen opettanut, jotta voimme näyttää kuvan Peterille ja hän voi nauraa sille jälkeenpäin.

Palmestor Northin jälkeen ajoimme Lower Huttiin ja päätimme ”oikaista” yhden pikkutien kautta, joka ei kartalla näyttänyt järin pieneltä, eikä vaikealta. Tämä tie oli kuitenkin erittäin vaikea ja kapea. ”Yhden auton mentävä tie”, jolla on muutama syvennys joissa voi ohittaa. Tältä tieltä oli kuitenkin mahtavat mahtavat mahtavat maisemat, sillä aurinko sattui laskemaan samoihin aikoihin.

Lower Huttissa kävimme tsekkaamassa muutaman Lotri kuvausmestan kuten örkkipuun ja Isengard Gardenssin. Molemmat olivat loppupeleissä aika lame, mutta ei se mitään. Voin ainakin sanoa nähneeni nämä mestat.

Lower Huttista matka jatkui suoraan Wellingtoniin, jossa CS-hostimme Lou pitäisi meistä huolen seuraavat kolme päivää. Koska oli perjantai, lähdimme luonnollisesti baanalle! Viskiä ja olutta + tietysti suihku. Junalla kaupunkiin, jossa clubittelua ja hieman ryybs ryybs. Wellingtonin yöelämä oli melko lailla pettymys, mutta tulipahan käytyä. Olimme keskustassa aamuun asti, koska yöjunia tai busseja ei Ngaioon mennyt. Samana yönä käännettiin kelloja tunti taaksepäin, mutta yöbussit ja junat eivät jostain syystä näin tehneet. Itse olin niin väsynyt ja hieman päissäni myös, että lähdin baarista 05.30 aikoihin kävelemään juna-aseman suuntaan, jonka edessä nukuin vartin kunnes avasivat juna-aseman oven. En toki ollut ainut torkkuja, sillä populaa oli mestoilla ainakin 20 ihmisen verran. Ensimmäinen juna oli jostain mystisestä syystä peruttu, joten piti venata kello 07.30 junaa – ihanaa! Kun pääsimme hostimme Loun luo, kukaan ei avannut ovea ja ovi oli lukossa. Noh, ei siinä mitään – Virpiin vaan nukkumaan!

Wellingtonissa tuli vierailtua Te Papa –museossa (kansallismuseo), Victoria Hill lookoutilla (mahtavat maisemat, muutenkin on matkan aikana tullut pysähdyttyä ties mille lookoutille), The Weta Cave (tekevät erikoistehosteita leffoihin mm. Lotri, Avatar (tekivät aseet), Narnia jne. Mahtava mesta ja mahtavia proppeja! Wellingtonissa pyörittiin myös ostosten ja muuten vaan pyörimisen ilosta. Wellingtonissa oli myös tähän mennessä tuskaisinta ajaa – kamalat tiet ja täynnä yksisuuntaisia. Virpi selvitti ne kuitenkin kunnialla.

Te Papa oli mielenkiintoinen ja siellä tuli nähtyä jättiläiskalmari, paljon fossiileja (dinosauruksia, valaita ym.), maanjäristyssimulaattori sekä paljon tietoa NZ:n historiasta ja NZ:sta näin muuten. Wellington vaikutti näin kolmen päivän visiitin perusteella ihan mukavalta kaupungilta.

Mt. Victorialta keskustan suuntaan

The Papa Museum

The Papa Museum

Wellingtonista matka jatkui Bluebridgen lautalla Pictoniin. Matkaan lähdettiin 08.00 aamulla satamasta, jossa piti olla seiskalta. Minä ja Maija kun emme ole aina ihan ajoissa, meinasimme tuosta seiskasta hieman joustaa. Onneksi hostimme Lou ajoi edellämme satamaan, joten emme eksyneet ja ehdimme lauttaan. Reitti kulki Queen Charlotte Soundin läpi ja hienohan se oli. Tuli nähtyä siis vuonokin samalla reissulla.

 Queen Charlotte Sound

 Queen Charlotte Sound

Queen Charlotte Sound

JEE OLLAAN ETELÄ-SAARELLA!

Saavuimme Pictoniin ja sää oli hieman sateinen. Picton itsessään on pienehkö kaupunki ja se ei meissä herättänyt mitään ihmeellisiä tuntoja, joten päätimme jatkaa matkaa samantien Nelsoniin. Matkalla näimme kyltin, jossa luki: ”Art by Sirpa” Hetkonen… Art by Sirpa… Sirpa ei voi olla kuin suomalainen nimi. Tadaa pöllähdimme Sirpa Alaääkkölän ateljeelle ja asunnolle keskustelemaan hänen elämästään ja hänen taiteestaan. Hänellä luonnollisesti oli sauna ja muuten mukavat tilat. Sirpa oli tehnyt Leville 2011 vuoden kalenterin kaikki teokset. Köyhä nainen hän ei siis ollut. Tornion murretta tuli kuultua pitkästä aikaa!

Ajomatkalta Picton -> Nelson

Ajomatkalta Picton -> Nelson

Saavuimme Nelsoniin ja ensi vaikutelma oli ihan ok. Paikka vaikutti ihan mielenkiintoiselta ja olimme Nelsonista kuulleet vain positiivista palautetta. Nelson tuo viinitilojen ja pätkätyön luvattu maa. Freedom Campasimme Nelsonissa, joka oli ihan jees. Tämä ilmainen majoitus oli järjestetty kaupungin puolesta ja oli laillista yöpyä siellä – ei paha. Oli muuten Pizzatiistai! Dominosilta halpaa pizzaa 5,90$ - ei paha myöskään.

Aamuherätyksen jälkeen totesimme, että kait sitä on ihmisen pakko täällä jotain viinitila tai muuta ”paskaduunia” tehdä. Muutamasta paikasta kävimme kyselemässä duunia ja saimme tietää, että ei kukaan palkkaa ketään viikoksi. Viikossa opit työn ja kun olisit tehokkaimmillasi lähdet menemään… Unohdimme siis nämä työt, sillä meillä oli rahaa ihan mukavasti vielä jäljellä. Nokka siis kohti Abel Tasmania.

Takata, tämä kylä/kaupunki, joka on lähinnä Abel Tasmania oli ihana. Ostin sieltä housut. Minä ostin housut – en löydä koskaan housuja, mutta täältä löysin. Takatasta löytyy myös hienoja mestoja mm. Pupu Springs, jossa on yhtä kirkasta vettä kuin pohjoisnapojen jäätikköjen alla, metsämesta, jossa oli paljon kalliota ja kieroon ja kippuraan kasvaneita puita. Ainut pettymys oli Pyramid Rocks, jonne paikanhoitajat olivat laittaneet muovileluja ympäriinsä. Hello Kittyä ja ties mitä roskaa koko mettä täynnä! Kaameaa.

Pupu Springs

 Takaka Grove

Takaka Labyrinth Rocks

Abel Tasmanissa teimme parin tunnin kävelyn ja näimme hienoa metsää ja yhden hienon rannan. Ihan ok mesta, mutta olimme nähneet hienoa sademetsää jo Tongalla ja muualla Uudessa-Seelannissa, joten tämä paikka ei ainakaan minua säväyttänyt niin paljon kuin mahdollista. Abel Tasmanissa käyttämämme kylmä suihku taas säväytti ihan mukavasti. Abel Tasmanissa ja Takatassa vietimme siis yhden yön, josta jatkoimme Loirin joululaulujen kera illalla/yöllä fish’n chipsien kautta Nelsoniin ja yöksi sinne. Freedom Campingia hyväksikäytimme jälleen. Nelsonissa vietimme päivän etsien hostellia, jossa voisimme yöpyä yhden yön siivoten aamulla kyseisen hostellin. Etsintämme ei tuottanut tulosta, joten päätimme mennä yöksi hostelliin 27$/naama eli hapokasta. Tämä hinta sisälsi tosin spa:n eli 40-asteisen paljun ja internetin. Ihan ok.

Nelsonin yöelämä oli pettymys. Paljon baareja, mutta ihmisiä ei sitten missään. Kaikkiin baareihin oli ilmaista mennä sisään, joten kävimme jokaisessa – myös tissibaarissa, jossa viihdyimme maksimissaan 1,5 minuuttia. Näimme tissit. Nelsonin yöelämä tosiaan oli pettymys – kuollutta, erittäin kuollutta. Maksimissaan 20 ihmistä/baari. Lähdin 02.30 kuvailemaan öistä Nelsonia, joka oli hienoa – sain hyviä fotoja!

Hostellin aamupalan jälkeen, jossa tankkasin itseni aivan piukkaan, koska aamupala sisältyi hintaan, lähdimme ajelemaan kohti Nelson Lakesien national parkkia ja etenkin Lake Rotoitia. Olimme tästä järvestä kuulleet eräältä reissarilta Tongalla ja hän suositteli tätä mestaa. Matkalla syötin lehmiä, joka nyt ei minulle uutta ollut. Tiedättekös, että rohkea ammu apilan saa <- paikallinen sanonta ainakin nykyisin. Hienot ammut siellä! Täytyy todeta, että tämä Lake Rotoiti oli tosiaan käymisen arvoinen. Matka Nelsonista Lake Rotoitille oli mahtava! Hienot maisemat ja hyvä musa jeah! Tällä järvellä näimme mahtavaa vuoristoa sekä ankeriaita aivan rannan tuntumassa. Freedom Campasimme yhden yön ja samalla mestalla tuli jauhettua useiden ranskalaisten kanssa. Viskiä, olutta, viiniä ja ranskalaisia näin ihmisten muodossa. Ihan jees keskusteluja ja paljon sand flyita ja hyttysiä. Aamulla DOC:in i-siteltä tiedot, että mihin kannattaa mennä ja saimme ohjeet kiivetä Mt. Robertin huipulle 1400m ja rapiat päälle. Ihan pätevä nyppylä, jolle tuli kiivettyä edes takaisin noin kolmessa tunnissa. Mahtavat maisemat ja tuli maistettua pilveä oikein urakalla. Pilvi ei juuri maistunut miltään, mutta tulipahan maisteltua kuitenkin.

Lake Rotoitilta matka jatkui Llyelliin, joka on täysin tuhoutunut kullankaivajien kylä. DOC-sitellä yötä ja aamulla kävelykierros entisillä kaivuumestoilla. Paljoa ei ollut mestoille jäänyt, mutta olihan tuo ihan hienoa metsää. Rumaa metsää täältä ei löydykään! Matkalla Lake Rotoitilta Llyelliin tuli luonnollisesti pysähdyttyä Fish’n Chipseille Murchisonissa.

Llyellistä jatkoimme Westporttiin, jossa kävimme hostellin suihkussa 3$ ja freedom camppasimme rannalla, joka oli hienoa. Westportissa kävimme tsekkaamassa hieman hylkeitä ja me mokomat missasimme auringonlaskun.. Tiskasimme sen ajan – voi rähmä. Westportissa ei muuten ole oikeastaan nähtävää. Ihan kiva pienehkö kaupunki, jonka kunnantalon kellot soittavat vartin välein jonkinlaisen pingpongkinkelikonkeli-äänen ja ääntähän lähtee… Kait tuohon tottuisi.

Westportista matka jatkui kohti Greymouthia ja matkalla pysähdyimme Punakaikissa, jossa vierailimme Pancake rockseilla ja jossain luolassa. Pancake rocksit eivät juuri säväyttäneet, vaikka onhan se mielenkiintoista, kuinka vesi muovaa kivikkoja. Punakaikista Greymouthiin oli ihan pätevää maisemaa. Greymouthissa olimme buukanneet itsellemme Montheis’s Brewery tourin eli pääsimme tutustumaan oluen ja siiderin ihmeelliseen maailmaan. Otimme oikein kunnon kierroksen, johon sisältyi ruokailu kierroksen päätteeksi. Panimon oluet ovat kaikki lagereita, mutta oli hienoa huomata suurenmoiset makuerot. Erilaisia maltaita? tuli myös maisteltua – ekaa kertaa elämässäni. Itselleni maistui oluista parhaiten makeat oluet. Tumma ei tällä kertaa jostain syystä maistunut. En tosin tiedä, olenko tummaa lageria koskaan ennen maistanut, mutta nyt se ei ainakaan toiminut niin hyvin mitä odotin. Paikallinen siideri oli myös ihan jees. Ei yhtä makeaa kuin Koppärpärit tms. ja maku oli mielestäni hiivainen ei kuitenkaan mitään kiljua. Pääsin myös laskemaan olutta ”tuoppiini” ensimmäistä kertaa elämässäni – huikeaa. Ruokailuhan oli Kiwi Grill Plate: purilainen kunnon pihvillä ja lammasta mintulla – not bad!

Greymouthin olutkierroksen jälkeen ja pienen hiprakan haihduttua lähdimme ajelemaan kohti Hokitikaa, jossa yövyimme Goldsborough, Shamrock Creekin DOC-sitellä. Entinen kullankaivajien mesta tämäkin. Näillä seuduilla on myös skandinaaveja pyörinyt tai ainakin Skandinavian Hill löytyi kartalta.

Aamuherätyksen ja ruokailun jälkeen matka jatkui pienellä kävelyllä entisissä kullankaivajien tunneleissa. Keskellä ei mitään on tunneleita… Jännä, mut ei erityisjännä. Ajomatkamme jatkui Hokitikan suuntaan, jossa kävimme tutustumassa Hokitika Gorgeen, jossa oli hieno riippusilta ja aivan uskomattoman sinistä vettä. En ole tainnut niin sinistä vettä nähdä koskaan, ja jos olen niin en ainakaan muista. Hokitikan alue on muuten yllättävän tasaista – paikallinen Pohjanmaa. Hokitikasta tutustuimme greenstonen/jaden/pounamun maailmaan. Vihreästä kivestä siis kyse, joka on erittäin arvokasta. Hokitikasta matka jatkui öh… Fish’n Chipsien jälkeen taasen kohti jäätiköitä. Yöpaikkamme löysimme jälleen DOC-siteltä, joka tällä kertaa oli MacDonald’s, Westland National Parkissa. Lähellä Franz Josefin jäätikköä. Ehtosella alkoi vesisade, joka valitettavasti jatkui koko seuraavan päivän.

Kun reissaa ja varsinkin kun pienellä pakulla liikkuu niin vesisade on toisinaan erittäin niljakas. Ainut paikka johon pääsee sateensuojaan on joko kauppa tai sitten Virpi. Ensin ajelet kokopäivän autoa ja sitten istut vielä siellä. Se on koti :). Anyhow, vettä sateli ilkeästi ja jäätiköhin oli silti vain tutustuttava. Okei, olemme nähneet Suomessa lunta ja jäätä jonnin verran, mutta onhan jäätikkö nyt kevyesti eri asia. Jäätiköitä on NZ:ssa useita, mutta tunnetuimmat ovat Franz Josef ja Fox. Näistä Franz Josefille tehtävät retket ovat kalliimpia kuin Foxille tehtävät retket. Kävimme siis tutustumassa Fox Glacierin lookoutilla eli näimme jäätikön kaukaa, jonka jälkeen jatkoimme matkaamme Fox Glacierin maailmaan. Vettä sateli edelleen ja halvin puolen päivän retki maksaisi 99$. Kävimme tutustumassa ensin jäätikköön itse kävellen niin lähelle kuin sai mennä (80 metrin päähän). Totesimme, että olisihan siellä nyt ihan hauska mennä käymään. Voi sitten ainakin sanoa, että olen käynyt jäätiköllä. Fox Glacier on siitä mielenkiintoinen jäätikkö, että se on 250 metriä meren pinnasta eli ei kovinkaan korkealla. Ympärillä kasvaa sademetsää ja pakkasta ei ole. En mitään pitkää tieteellistä selitystä anna sille, että miksi jäätikkö selviytyy tällaisissa oloissa, mutta se kuitenkin selviytyy. Ausseista tuleva kuiva ilma kerää matkallaan NZ:aan Tasmanian merellä kosteutta sen verran, että se tulee vesi tai lumisateena alas West Coastilla. Foxin lumi on peräisin Mt. Cookin huipulta, josta sitä valuu pikkuhiljaa alaspäin. Jäätikön matka vuoren huipulta reunalle kestää 60 vuotta. Jäätikkö on siis kokoajan liikkeessä.

Jäätikköön ei tosiaan saa mennä ilman opasta tutustumaan, koska se on vaarallista. Jäätikkö muuttuu kokoajan ja kivivyöryjä esiintyy useasti. Meidän retkemme oli ihan ok, ei nyt mikään niin ihmeellinen, mutta kuitenkin. Tuli nähtyä sinistä jäätä, pienehkö jääluola ja maistettua puhdasta jäätikön vettä. Ihan mukava tramppo ja kyse oli tosiaan jäästä, jota oli paaaaljon.

Lake Matheson vierailu jäi osaltamme hyvin lyhyeksi, koska vettä sateli ja järvi on tunnettu Mt. Cookin heijastuksestaan, joka ei sateisella tai pilvisellä säällä näy. Foxilta jatkoimme matkaa jäätikköseikkailun jälkeen Haastiin. Tavoitteemme oli päästä yhdelle DOC:in camp groundille, mutta Virpi teki tenän. Tätä ennenhän unohdimme hetkellisesti Virpiin valot päälle ja akku teki taasen tenän. Virpiin jäi valot päälle 5 minuutiksi ja auto simahti. Onneksi Virpi on niin pieni ja kevyt joten sitä on helppo työntää. Vaihde kakkoselle ja Virpin työntöön… Kyllähän se ”työntölähdöllä” siitä lähti.

NZ:ssa ei ole bensa-asemia samalla tavalla kuin Suomessa. Lähes mistä tahansa löytyy edes jonkinlainen bensapumppu. Foxilla ei kuitenkaan lukenut missään, että ennen Haastia bensaa ei saa mistään. Minkäänlaista kylttiä tai mainintaa asiasta ei ollut. Noin kello 8pm aikoihin Virpistä loppui bensa. Matkaa Haastiin 5 kilometriä. Vettä tuli kuin Esterin tiedätte kyllä mistä. Usko ja toivo ei riittänyt.. Virpi jäi tien reunaan. Virpin akku on tunnetusti huono, joten hätävilkkuja käytettiin harvakseltaan ja vain silloin kuin joku auto oli lähettyvillä – daah, eihän niitä muuten edes oikeastaan tarvi. Muutamia autoja meni, mutta yksi auto ei edes pysähtynyt. Paikalliset eivät juuri halunneet auttaa, mutta kaksi nuorta saksalaista reissaria saapui autollaan meidät pelastamaan noin puolen tunnin odotuksen jälkeen. Hyppäsin heidän kyytiinsä ja hain viiden kilsan päästä bensaa Virpiin. Vaatteet litimärkinä ja muutenkin kevyt ketutus päällä pääsimme kuitenkin Haastiin asti ja tankkaamaan auton kunnolla. Freedom Camppasimme yön Haastin Beachilla, joka oli muuten jees, mutta sand flyit(mäkäräiset) kiusasivat julmetusti. Aamupala oli rannalla aaltojen pauhujen kanssa. Mahtavaa ja idyllistä, vain mäkäräiset riesana ja niitähän täällä riittää. Haastista itsestään jäi hieman ulosteen maku suuhun. Ranta jees!

Ajomatkamme Haastista Wanakan kautta Queenstowniin oli tähän mennessä ehkä matkan hienoin. Matkalla osui niin gorgea, vuoristoa, vesiputoksia järviä, koskia ja jokia. Kävimme tutustumassa muutamaan kohteeseen matkalla. Thunder Creek Falls oli ihan hieno vesiputous, Fantail Falls ihan ok, Blue Pools oli hieman pettymys, koska oli satanut vettä ja vesi ei ollut niin sinistä kuin odotimme sen olevan. Kirkasta vesi oli kuitenkin, että ei voi valittaa. Vesiputoukset eivät jotenkin jaksa enää säväyttää, koska niitä on tullut nähtyä niin paljon. Ovathan ne hienoja, mutta ei enää niin WOU-ilmiön arvoisia. Hienoin matkalle osunut maisema oli kuitenkin Lake Hawea. Jestas mitkä näkymät. Vuoristo ja järvi eivät kuulosta kummoisilta, mutta kuvat puhukoot puolestaan.

Matkalla Haastista Wanakaan matkalle mahtui melkoisia Creekkien nimiä. Tässä muutama mielenkiintoinen: Harris Creek, Random Creek, Dancing Creek. Wanakasta possotimme ohi, koska meidän tarkoituksemme on mennä tutustumaan sinne myöhemmin, jolloin tekisin siellä myös skydivingia eli tandemlaskuvarjohypyn.

Saavuimme Queenstowniin ja CS-hostimme Markin luokse. Markin tyköä kirjoitan tätä tekstiä tälläkin hetkellä. Perjantai-illalla olusille kaupunkiin ja muuten pientä kepsuttelua hänen kanssaan. Markilla on pienehkö talo, mutta CSsereitä talossa on samalla kertaa viisi. 1 saksalainen, 1 tsekki ja 1 britti + minä ja Maija ja tietysti Mark itse. Tuli maistettua Fiordlandin peuraa ja Mount Cooking lohta – mahtavia molemmat. Lauantaina kierrettiin päivällä Queenstownin gallerioita ja muuten tutustuttiin tähän mestaan. Syksyn värit ovat mahtavat! Lauantaina oli Beckyn 30v. synttärit joten niitä juhlistettiin juhlimalla. Viini ja olut virtasivat. Melkoiset bileet! Ei niinkään tanssia, mutta keskusteluja, hyvää musaa ja hyvää ruokaa (lampaanliha burgereita). Hienoja ihmisiä kaikki ja todella mahtava ilta, joka loppui viiden aikaan yöllä. Ilta oli melko random. Kaikki CSerit ovat raskaamman musiikin ystäviä ja kyllähän Malvosta ihan digattiin… Luonnollisesti olen Malvoa täällä tarjoillut. Muutenkin tutustuminen suomalaiseen musiikkiin oli lauantaina-iltana osittain teemana.

Nyt sunnuntaina olen vaan hengannut, pyykännyt ja kirjoittanut tätä blogia.

Random mietteitä ja havaintoja:

Välihuomautuksena, että kirjoitan tätä tekstiä tällä hetkellä Queenstownista eli kauas on Aucklandista tultu.

Virpihän kastuu/kostuu aina öisin. Syyhän tähän on että Virpissä on paaaljon lämpempi kuin ulkopuolella.

Matkalla kuunneltuja artisteja:

The Rain, HB, Kake Randelin, Petri Kosonen & Undivided Heart, Vesa-Matti Loiri, Arja Havakka (Lokki), Poets of the Fall ja G-Powered…

Ruokalistaa: tonnikalaa, hedelmäsalaattia, muroja, puuroa, kaffetta, maissia, pastaa, riisiä

Täältä tähän Timo 17.4.2011 Queenstown, New Zealand (ko. hetkellä McCafessa ja netissä)