Bratislava - Wien 23.7-28.7.2014

Minulla on oikeastaan jo pienestä pitäen ollut tapana reissata äitini kanssa hieman siellä sun täällä - tämä tapa on säilynyt ja toivottavasti säilyy jatkossakin. Äitini on siitä myös huikeaa reissuseuraa, että hän on aina avoin kaikille uusille jutuille ja voisin jopa väittää, että rohkeampi kuin minä. Muutama viikko sitten tuli puheeksi, että olisi kiva mennä nyt kesällä johonkin ja kas kehveliä, kasasin tuossa matkan Wieniin ja Bratislavaan - viiden yön rykäisy. Bratislavassa yksi yö ja Wienissä neljä oli suunnitelma, jota noudatimme. Näin jälkeenpäin todettuna, se osoittautui oikein hyväksi. Oon juonu viinii Wienissä!

23.7.2014 Bratislava

Aikainen lähtö Raumalta 03:00 aikoihin ja Finnairin koneella suora lento Hki-Wien. Wienin kentälle saavuttiin noin 10 aikoihin, josta nappasimme Slovak Linesin bussin kohti Bratislavaa, jonne matkaa kertyy noin 60km lentokentältä. 7,70€/naama + 1€/matkalaukku. Tämä on oletettavasti myös halvin tapa siirtyä kentältä Bratislavaan, tai ainakin tässä uskossa elän edelleen. Linja-auto tuli täyteen eli käyttäjiä löytyy. Mielenkiintoinen linja-auto, joka oli todella uusi tarjosi myös ilmaisen WIFI-yhteyden, joka ei kuitenkaan toiminut läheskään kuin unelma, mutta eipä tuonne nyt nettiä käyttämään edes lähdetty vaan matka meni maisemien ihailuun. Tasaista, peltoa, auringonkukkia, maissia ja viiniköynnöksiä, mutta myös yllättävänkin paljon kuivia maa-alueita. Taloista tuli itselleni mieleen Kroatia (olivat jotenkin kovin samanoloisia) Slovakian rajan lähettyvillä alkoi tulemaan Itävallan puolella erittäin paljon tuulivoimaloita. Paljon tässä tapauksessa tarkoittaa lähes järjettömästi. Bratislavan lähestyessä alkoi näkyä myös pieniä kukkuloita siellä täällä ja Tonava virtasi hienosti vieressä lähes koko ajomatkan.

Mielenkiintoista oli myös se, että pääsimme käytännössä Bratislavassa hotelliimme asti siten, että passeja ei kukaan kysynyt kertaakaan. Teoreettisesti kuka tahansa olisi voinut matkustaa tänne asti, mutta yöpymään hän ei olisi ilman passia päässyt. Yövyimme paatissa - Botel Graciassa, joka oli aivan vanhan kaupungin vieressä kiinnitettynä laituriin ja kellui mukavasti Tonavassa. Erittäin hyvällä paikalla ja siisti perus majapaikka.

Satuimme reissaamaan heinäkuun lopulla niin alennusmyynnit olivat mukavasti loppusuoralla ja -70% lämmitti mieltä. Matkaväsymys luonnollisesti painoi hieman, koska yöllä sai nukuttua vain muutaman tunnin, mutta sen ei annettu menoa haitata.

Vanhan kaupungin kiertelyn lomassa suuntasimme syömään 1st Slovak Pub -nimiseen mestaan, josta sai paikallista sapuskaa (mykyjä, perunaa, lihaa), hyvää ja raskasta ruokaa siis. Päätimme ottaa Slovak-lautasen kahdelle, joka sisälsi paikallisia erikoisuuksia ja tämän kyytipojaksi olut mix, jossa oli mukavasti sekoitettu radler & tummempi (ale maybe?) keskenään siten, että radler oli päällä ja ale alla. Itse kuulun siihen porukkaan, joka on sitä mieltä, että maassa maan tavalla. Haluan siis syödä paikallista ruokaa ja juoda paikallista juomaa, sillä toinen kulttuurihan sinne on lähdetty nimenomaan kokemaan.

Slovakki satsi kahdelle

Harhailimme ympäri kaupunkia katsomassa maisemia myös vanhan kaupungin ulkopuolella, koska halusimme nähdä myös "aitoa" Bratislavaa ja sitä, miten paikalliset elävät. Meinasimme eksyä myös presidentin talon pihalle katsomaan puistoa, mutta vartija mokoma esti sen. Todellisuudessa puolivahingossa eksyimme sinne, kun katseltiin vaan. Olen pettynyt, kun hän ei ottanut meitä vastaan. Odotin vähintään pullakaffe-meininkiä.

Illalla suunnatessamme hotellin suuntaan löytyi kadulta mielenkiintoisia kirjahyllyjä. Selvisi, että paikallinen kirjasto jakaa vanhoja kirjojaan tällä tavalla ihmisille. Ota tästä - ole hyvä!

Instituutti

 Kuivunut suihkulähde?

Suuret kontrastit - vanhaa kaupunkia

 Vanhaa kaupunkia

Vanhaa kaupunkia

24.7.2014 Bratislava - Wien

Aamulla suihkun kautta aamupalalle ja matka jatkui kohti Hradin linnaa, joka näkyi kukkulan päällä vanhan kaupungin vieressä. Erittäin hienon näköinen ulkoapäin ja maisemat kukkulan laelta ovat hienot hieman joka suuntaan. Sisällä sijaitsee nykyisin museo, jonka skippasimme, koska emme ole niin museoihmisiä oikein kumpikaan. Linnan jälkeen suuntasimme palauttamaan hotellihuoneen ja selvittelemään kuinka pääsisimme Wieniin. Iloksemme selvisi, että Blakus-firman bussi lähtee aivan hotellimme vierestä vanhan sillan alta. Bussi jättää kuitenkin sen verran kauas, että Wienissä olisi tiedossa metrolla seikkailua (Erdberg -> Landstrabe -> Kettenbrücken).

Pakolliset selvitykset tehtyämme suuntasimme päiväkahville. Iloksemme Moods-kahvila jakoi ilmaista espressoa kaikille ja päätimme pysähtyä kahvilan terassille myös syömään. Haimme sisältä leivät (tonnikala & munavoi + paksu siipale limppua). Koska kaupungissa oli ale-myynnit käynnissä, niin olisihan se suorastaan vääryys olla katsastamatta niitä. Keskustassa olimme pyörineet jo aika paljon, joten oli aika suunnata Bratislavan uusimpaan ihmeeseen: Eurovia -ostoskeskukseen. Tarkoituksena oli siis puhtaasti vain shoppailla ja Eurovia todella tarjosi sen. Paljon merkkejä & liikkeitä, joista en ollut koskaan edes kuullut - mahtavaa! Tietysti oli myös tuttua henkkamaukkaa. Aika meni kuin siivillä ja meidän piti alkaa oikeasti jopa kiirehtimään Euroviasta pois, jotta ehtisimme linja-autoomme. Papa Chicken -pikaruokalasta isot Gordon Bleu -setit naamaan ja kaupasta eväät, jonka jälkeen kohti hotellia hakemaan rinkka & matkalaukku.

Olin aikoinani ilmoittanut hotelliin, että tulemme sinne noin 18:00 aikoihin, mutta aikataulu venyi noin yhdeksään. En tiennyt, millainen hotelli-systeemi Wienissä olisi ja kuinka suosittu hotellimme olisi, joten koitin soittaa respaan peräti kolmesti, että tulemme myöhässä, mutta tulemme kyllä. Hotelli ei vastannut kertaakaan, vaikka jonotinkin turkaisen kauan. Kello 19:00 Blakuksessa Wieniin, jossa perillä noin 20:00 eli matka kesti about tunnin. Hotellimme oli Kölpinghaus Wien Zentral.

Pitkän päivän kruunasi päästyämme metrokikkailujen kautta hotellille, jossa avasimme Slovakialaisen punaviinin ja söimme persikkatasku-leivoksia. Wienin kiertely sai jäädä huomiselle ja päätimme vain mennä nukkumaan kellon lähestyessä jo puolta yötä. Ensivaikutelmaltaan Wien on siistimpi kuin täyteen bommattu Bratislava.

Hradin linnalta vanhan kaupungin suuntaan

Ystävällinen paikallinen herrasmies tuli juttelemaan ja kyselemään, että voisiko auttaa

25.7.2014 Wien

Herätys 7:00 ja aamupala, jonka jälkeen seikkailureittimme kulki seuraavaa reittiä: Mariahilfer strasse, Museum Quartier, Maria Teresia platz, Heldenplatz & Neueburg, Michaeler platz & St. Michael kirkko, roomalaisten vanha barakki, Minoritien kirkko, Volksgarten & Theseuksen temppeli, parlamenttitalo, raatihuone ja päättyen kahvila Votivin cappucinoille & sacher-kakuille. Näistä kävimme sisällä vain kirkoissa & temppelissä.

Wienissä on tavallaan pakollista maistaa Sacher-kakkua, koska se on sieltä kotoisin. Votivin kakku oli iso & hyvä - suosittelen. Kahvilasta matka jatkui mielestäni koko matkan hienoimpaan kirkkoon nimeltään Votiv. Neo-gotiikkaa oleva kirkko oli kaunis ja kanttori sattui testailemaan urkuja vielä samalla - tunnelmallinen ennen kaikkea. Siegmund Freudin -puiston läpi kohti kaupungin keskustaa ja postin metsästys sai alkaa. Metsästystä se todella olikin, sillä ei meinannut löytyä millään vaikka kysyimme neuvoakin ja kartalla suunnistimme. Olen edelleen sitä mieltä, että se, missä posti oli karttaan merkitty niin ei ole postia - liekö olla vanha kartta. Posti kuitenkin löytyi ja saimme laitettua Bratislavan kortit postiin, tosin Wienissä, mutta anyhow. Samalla päätimme ostaa loppuihin kortteihin postimerkit.

Matkamme jatkui kohti Kärtner strassea ja todellisia posh-kauppoja (Gucci ym.), jotka luonnollisesti vain hipsimme ohi. Pyhän Tapanin kirkko, jota niin kovasti kaikkialla hehkutettiin oli itselleni suorastaan järkytys. Se paikka mikään kirkko ole, se on kauppapaikka. Kaikki maksoi siellä ja se väen paljous & meteli oli jotain kaikkea muuta kuin hienoa. Poistuimme sieltä hyvinkin nopeasti ja tsekkasimme Mozartin kotitalon ulkopuolelta.

Bratislavan hintatasoon tottuneena oli jotenkin haastavaa löytää kohtuu hintaista ruokalaa, jossa reissaajat saisivat sapuskaa. Ok, olimme aivan keskustassa, joka myös vaikuttaa hintatasoon sitä nostavasti, joka teki tehtävästi entistä hankalampaa. Päädyimme italialaiseen ravintolaan syömään pastaa ja juomaan lasilliset viiniä. 30,80€ + naurettavan pienet annokset. Ruoka oli hyvää - todella hyvää, ei siinä, mutta ei siitä nälkä lähtenyt. Bratislavalla tuolla hinnalla olisi syönyt ainakin kahdesti. Tosin hintatasoissa on muutenkin eroa, joten täysin tiedostettuahan tämä oli, kun kaksi eri maata ovat.

Perjantai-ilta kun oli, niin päätimme suunnistaa vielä yksille johonkin. Billabong aussibaari sai toimia kohteena, kun sijainti oli melkoisen pätevä. Erdinger Wissbier 4,50€/0,5l. Mielenkiintoisen tästä paikasta tekee se, että jos ostat tiskiltä et saa juoda terassilla. Jos ostat tarjoilijalta terassilla, joka hakee juomasi kuitenkin tiskiltä saat juoda ulkona terassilla. Tämä aiheutti kevyesti hämmennystä ja naureskelua. Kysyin myös omasta mielenkiinnostani syytä tähän ja vastausta en oikeastaan edes saanut.

Wienissä on mukavasti myös puistoja, joista ehkä vähiten hoidetuin Stadspark lämmitti mieltäni jotenkin erityisesti. Lintuja, lampia ja rento fiilis + Johann Straussin patsas ja kuivunut kanaali. Koska olimme keskustan eteläpuolella lähdimme tallustelemaan kohti Hundertwasserhaussia (saman heebon tekemät vessat olen nähnyt Kawakawan kaupungissa NZ:ssa) ja muutenkin tsekkailemaan Tonavan kanaalin -seudun iltaista/öistä menoa.

Tämä päivä oli kävelyä täynnä ja ihmettelen, jos kilometrejä ei tullut lähemmäs 20. Kello 9 aikoihin lähdimme hotellilta ja 23.30 saavuimme takaisin.

 Taidehistorian museo

 Neue Burgin patsaita

Roomalaisten jäännöksiä

 Volksgarten 

 Raatihuone & Wien Filmfestivalin yksi näyttämöistä

Stephansdomin edestä kävelykadulta

 Stephansdom sisältä

 Tonavan kanaali virtaa hiljaa

Johann Straussin patsas

Hundertwasserhaussia 

26.7.2014 Wien

Sunnuntaina kaupunki käytännössä hiljenee/pysähtyy melkoisesti, joten lauantaina päätimme kierrellä hieman kaupoissa, koska sunnuntaina (viimeisenä päivänä) emme sitä voisi enää tehdä.

Kahdeksan aikoihin ylös ja aamupalan jälkeen lähtö kohti Mariahilfer Strabea. Wien on tosiaan yllättänyt minut useasti ja yllätti jälleen. Kartan mittakaava nimittäin. Mariahilfer on ihan järkyttävän pitkä katu, vaikka kartalla se näyttää "semipitkältä". Kiertelimme muutamia kauppoja ja joimme espressot Afro Coffeessa + tietysti pakollinen vessapysäkki, koska yleisiä ilmaisia vessoja Wien ei muuten oikeastaan tarjoa. Nappasimme jäätelöt mukaan toisesta kahvilasta ja jatkoimme matkaa kohti Schönbrunnia (linna/palatsi), jonka puiston on sanottu vetävän vertoja jopa itse Versaillesille.

Itse palatsiin ei päässyt kovinkaan halvalla sisään, joten päätimme tutustua tähän kauniiseen puistoon, joka oli todella iso. Puiston yleisiin osiin pääsi ilmaiseksi, mutta jos olisi halunnut nähdä sokkelon tai kuninkaallisten oman pienen puutarhapalstan, olisi luonnollisesti pitänyt maksaa extraa. Kumpikaan ei meitä oikeastaan sen suuremmin kiinnostanut, joten päätimme tutustua tähän suureen puistoon. Versailles on edelleen ykkönen, mutta kyllä tämä on vähintään hyvä kakkonen. Plussat Schönbrunnin puistolle siitä, että siellä ei ollut porukkaa mitään älyttömiä määriä, vaan siellä pystyi oikeasti viihtymään ja katsomaan mestoja. Osa puistosta oli myös mukavasti rempallaan eli joka puskaa ja kukkaa ei ollut erikseen muotoiltu - hyvä näin. Palatsin puistoista metrolla takaisin hotellin suunnille ja viimeisten ostoksien mukaan poimiminen, jotka oltiin jo päivällä katsottu, mutta ei haluttu kantaa mukana. Ja mikä parasta löysimme myös Ison A:n!


Oli tiedossa myös, että Wienissä olisi nyt yksi ilmaisfestivaali menossa Popfest -niminen tapahtuma otti paikkansa Karlplatzilta, jonne päätimme siis suunnistaa pienen levon jälkeen hotellillamme. Mukavan kokoinen tapahtuma ja kaikenikäisiä. Täällä toimi myynti myös erittäin hyvin. 3,90€ Ottakringerin olut 0,5l ja 1 euron tuoppipantti, jonka sai takaisin kun palauttu tuopin. Tuopit olivat muovisia ja sellaisia, että ne todella kestivät käyttöä. Tiskejä oli paljon ja jonottamaan ei juurikaan joutunut. Festarivessat samanlaiset kuin meillä. 24 aikoihin Karlplatz hiljeni ja jatkoimme seikkailemaan hieman keskustan suuntaan paikalliselle grillille, josta makkaraperunat & snitzelperunat 4,90€ ja mausteet samaan syssyyn (sinappi, ketsuppi). Mutustelimme Goethen-patsaan juurella ja tiirailimme Mozartin patsasta aidan väleistä. Taisimme kotiutua noin 02 aikoihin.

Nämä tuli tsekattua/kuultua: Molden Resetarits Soyka Wirth (paikallinen J. Karjalainen), Jimmy and the Car Casettes (paikallinen Kuusumun Profeetta), Holy Oxygen.

 Iso-A

Schönbrunn

Schönbrunn

27.7 Wien 

Sunnuntai ja paikat kiinni (kaupat, kioskit, osa rafloista)... Mitä siis tehdä? Museopäivä oli siis luvassa ja päädyimmekin luonnonhistorian museoon, jonka Franz Josef I (Maria Teresen mies) joskus oli perustanut. Maailman suurin mineraali/kivikokoelma tarjosi myös hienoja jalokiviä ja timantteja. Paljon tietoa eläimistä, maapallon kehityksestä, ihmisen kehityksestä jne. valitettavan usein pelkästään saksaksi eli moni asia jäi täysin arvailujen varaan. Dinosaurusten luurangot tosin eivät selittelyjä kaivanneet. Museo oli käytännössä lähes täynnä täytettyjä nisäkkäitä, lintuja, liskoja ja kaloja, joista osa oli säilötty myös nesteisiin. Museo itsessään on todella kaunis arkkitehtuuriltaan ja 10€/naama ei ole paljoa tuosta.

Ukkoskuuro osui näppärästi juuri samaan hetkeen kun olimme museossa eli emme kastuneet ja ilma ulkona puhdistui mukavasti. Tämä olikin ainut kerta, kun matkallamme satoi, ja kyllä sitä sitten tulikin kera ukkosten ja salamoiden.

Olin löytänyt esitteestä, että Haus Der Musik tarjoaa sunnuntaisin klassisen musiikin konsertteja ilmaiseksi. Näitä erilaisia konsertteja yritetään myydä Wienissä lähes joka puolella ja hinta/naama pyörii yleensä noin 50€ tietämillä. Joskus halvempaa, joskus kalliimpaa. Pianosti & viulu -setti oli luvassa ja kyllähän paikassa porukkaa oli sen verran, että päädyimme istumaan lattialle monen muun seuraksi. Setti itsessään kesti tunnin ja unkarilainen viulisti kertoi kappaleiden välissä hienosti tarinoita ja faktoja kappaleista. 7 biisiä taisivat yhteensä riipaista ja sen jälkeen wild chinese lapsikuoro valtasi lavan. Siis käytännössä ne vain pölähtivät siihen jostain ja alkoivat vetämään omaa settiin, kuin ihmiset olivat etsiytymässä ulospäin. Jäimme luonnollisesti istumaan ja kuuntelimme tämän 3 kappaleen setin ja lähdimme hämmentyneinä. Hyvän setin he vetivät, että ei siinä mitään, mutta se vain tuli jotenkin niin yllättäen ja pyytämättä.

Jatkoimme seikkailua musiikin jälkeen ympäri Wieniä ja päädyimme pizzataukoon Cavallier-ravintolassa. Janojuomaksi otimme vissyä, mutta edelleen hämmästelimme sitä, kuinka vesi voi maksaa lähes yhtä paljon kuin olut. Jatkoimme seikkailua Schwedenplatzin suuntaan ja nappasimme espressot & jäätelöt ja piipahdimme kanaalin toisella puolella. Jatkoimme matkaamme kohti hotellia kiertäen Juden platzin ja alkavien Wienin filmifestareiden alueen läpi aina MQ:n kautta hotellille pakkaamaan ja tsekkaamaan, kuinka pääsisimme huomenna lähtevään koneeseemme.

Tässä vaiheessa CNN:lle kiitos, koska saksaksi dubatut TV-ohjelmat saati uutiset eivät olleet juuri niin helmiä tiedollisesti, että olisin niistä informaatiota saanut (World News hoiti homman siis jälleen).

Wien 

 Willendorfin Venus

Wien

28.7 Wien 

06.30 herätys noin kuuden tunnin unien jälkeen ja aamupalan jälkeen hotellilta poistuminen. Aamupala on yleisesti ottaen ollut erittäin riittoisa (kurpitsansiemenleipää, sämpylää, levitteitä, muro, mysli, leikkeleet, juustot, hedelmät & kasvikset), mutta kahviautomaatille palautetta, että hänen kahvissaan ei ole kyllä kahvipapuja oikeastaan lainkaan. Laihaa kahvia oli siis tarjolla jatkuvasti, mutta jostainhan hotellin on ne säästöt revittävä taloustilanteen ollessa mikä on. Kofeiini taisi olla korvattu sokerilla - maybe?

07.45 ulos hotellista ja kohti kenttää metrolla ensin Wien Mitten juna-asemalle, josta nousuimme S-Bahn-junaan, joka toimitti meidät kentälle. Olisimme ehtineet jopa 8.15 lähteneeseen junaan, mutta emme tajunneet, että se juna johon meidän piti nousta olikin silmiemme edessä - myöhästyimme siis junasta, josta ei ollut edes tarkoitus myöhästyä. Olimme aikautauluamme edellä huikeasti tunnin, koska tähtäsimme ylipäätään 9.15 junaan. 8.45 lähtenyt juna vei meidät mukavasti lentokentällä 30 minuutissa - 7,80€/2 ihmistä eli ei huano!

Kone lähti ajallaan ja passiakin pyydettiin, kun yritimme lähteä Wienistä kohti Helsinkiä. Finnair tarjosi jälleen kunnon sumpit ja porotuorejuusto saaristolaisleipää.

Bratislavasta yleisesti:

• ihmiset todella ystävällisiä
• Suuret kontrastit korjatun ja korjaamattoman välillä, samoin uuden ja vanhan
• vanha kaupunki todella kaunis
• miinuksena se, että moniin paikkoihin maksoi sisään (mm. kirkot) yleensä väh. 2€
• Tonava kaunoinen on oikeasti ruskea/tumman vihreä
• Kaupunki on oikeasti bommattu/tägätty jne. lähes täyteen - eikä edes siististi.
• Jäätelöpallot pieniä ja valitettavasti samoin kahvit
• hintataso huikea ainakin näin suomalaiselle
• safka 5€, viini 2€, olut 1,70€

Bommattua vanhaa kaupunkia

Wienistä yleisesti:

• on halvempaa juoda syödessä melkein viiniä tai olutta kuin vettä - itse yleensä teimme niin, että otimme samalla lasilliset (käytännössä kerta/päivä).
• Iso kaupunki ja todella siisti
• Kauniita ja koristeellisia taloja
• Metropolin tuntua
• Turisteja huomattavasti enemmän kuin Bratislavassa

Bratislava

Bratislava

Puola 21.-28.6.2010

Tekstin tarjoaa ystäväni Jouni, jonka kanssa siis lähdin Puolan valloitukseen (tai ainakin Krakovan)

Natsia, neukkua ja diskopuikkoja

Huumori on toisinaan hyvinkin helppo laji. Pistipä mummelia hymyilyttämään Puolan yöjunan ensimmäisessä luokassa, kun kahden suomalaisen nuoren miehen nenänalusia koristivat mustat ja tuuheat irtoviikset. Täytyy silti myöntää, että meitä itsiämmekin nauratti sangen runsaasti omat kikkailumme, joihin kyseiset mustat kalapuikot ja edeltävältä viikolta kerätty väsymys antoivat omanlaistaan potkua. Nukkumatti sen sijaan ei tainnut huumormiehiä olla, kun varsin kehnot yöunet antoi Gdanskin ja Krakovan välille.

Yöjuna Gdansk - Krakovan kakkova

Yöjunan päädyttyä Krakovaan saimme hostellissa iloksemme kuulla, että meidän osassamme hostellia ei lämmintä vettä suihkuun tule ja syy on tuntematon. Respasetä suositteli kävelemään koko pitkän matkan toiseen osaan hostellia, jos suihkuun halajaa. Emme koskaan tätä tehneet. Emme siirtyneet omasta osastamme hostellia mihinkään muualle suihkuun. Kylmää oli. Kylmää oli joka aamu, kun suihkussa käytiin. Eräässä mainoksessa sanotaan, että kylmä kangistaa nopeasti, mutta aamulla jäähileillä itsensä valeleminen kuitenkin virkistytti kummasti. Lieneekö mainos väärässä vai ovatko asiat Puolassa toisin?

Emme hostellilla juuri muuta tehneetkään, kuin käsittelimme sisäiset ja ulkoiset lietteemme, söimme aamiaista ja etsimme ihmettelemistä varten paikkoja intterwebistä. Ihmettelemistä viikoksi riitti. Ensimmäiseksi ihmeteltyä tuli, kuinka hieno Krakovan vanhakaupunki yleisilmeeltään on. Ravintoloita, kahviloita, kuppiloita, terasseja, kauppoja, pieniä liikkeitä, torikojuja, erilaisia nähtävyyksiä, mahtavia kirkkoja ja monenmoista muuta löytyy. Kaikki tämä on kauniissa vanhoissa rakennuksissa, puhtailla kivikaduilla ja toreilla. Kadut eivät keskustassa ole autojen ruuhkauttamia, joten käveleminen joka paikkaan on helppoa ja miellyttävää. Heppakärryissäkin kaupunkia voi kiertää, mutta me emme tätä mahdollisuutta hyväksikäyttäneet. Ihmiset olivat ystävällisiä ja puhuivat lähes aina pyynnöstä englantia. Krakovan vanhakaupunki on helppo ja tavallaan romanttinen – tunnelmaa löytyy hitaasta nopeaan.

Mitään niin sanottua kynttiläillallisromantiikkaa ei irronnut, johtuen lähinnä siitä, että matkustajina oli kaksi irtoviiksisetää Suomesta. Mustat irtoviikset, jotka iltojen mittaan saivat lisänimen ”diskopuikot”, koristivat vähän väliä kasvojamme. Paikallisten reaktioskaala diskopuikkoihimme oli laidasta laitaan. Jotkut eivät päin kehdanneet katsoa, vaan kulkivat vaivaantuneina ohi, jotkut avoimesti nauroivat ja kyttäsivät, jotkut katsoivat yrmeinä. Kaikkia reaktioita näiden väliltä tapasi, mutta suurimmaksi osaksi myönteisiä reaktioita osaksemme saimme.

Minulle kultaisin muisto diskopuikkojen käytöstä tuli eräästä ravintolasta, jossa viiksettöminä söimme. Taustamusiikkia pyöri kokoajan, mutta eipä juuri mitään sykähdyttävää. Kunnes! Ennio Morricone – The Good, the Bad and the Ugly! Välittömästi viikset ilmestyivät kummankin kasvoille. Täydellinen viiksihetki. Tuli siinä naurettua ja otettua toisistamme kuvat. Sinänsä hetki ei itsessään ihmeen kultainen ollut, mutta kultaisen siitä teki viereisen pöydän ruokailija. Nimittäin toisesta pöydästä eräs rouvashenkilö tuli juttelemaan. Hän oli jo hetken aikaa katsonut touhujamme. Hänestä juttu oli sen verran hauska, että halusi ottaa meistä kuvan. Kyseinen rouva osasi ensinnäkin yhdistää viikset taustalla soineeseen kappaleeseen ja tajusi myös ilman sanomatta, että ihan kerta kaikkiaan Puolan takia viikset olivat mukanamme. Hieno hetki. Joku toinen ymmärtää täysin mustien kalapuikkojen syvimmän olemuksen – Puolan.

Ei ne viikset ihan tuulesta temmattu ajatus ollut, sillä muhkeaa nenänaluskarvoitusta oli keskimääräistä enemmän Puolassa kuin Suomessa. Yleistää ei kuitenkaan saa. Läheskään kaikilla ei viiksiä ollut ollenkaan. Enemmän taisi olla viiksettömiä kuin viiksekkäitä.

Puolassa oli paikka, jossa viikset eivät näyttäytyneet. Viiksemme nimittäin pysyivät visusti taskussa Auschwitzin keskitysleirillä käydessämme. Mielestäni ihan terve rajanveto viiksienkäytölle. Auschwitz Birkenau oli osaltaan hiljentävä kokemus ja oli kaameaa kuvitella tapahtumia. Enempää en niihin tapahtumiin pureudu, sillä kyseinen pala historiaa on luettavissa monesta minua paremmasta lähteestä. Valitettavasti tapahtumat tuntuvat silti mahdottoman kaukaisilta, vaikka paikan päällä käytiinkin katsomassa. Voin silti sanoa, että kannatti käydä katsomassa. Auschwitz Birkenau oli yksi natsien kaameimmista mestariteoksista, josta en aio yhtään hyvää sanaa keksiä.

Auschwitz Birkenau

Auschwitz Birkenau

Auschwitz Birkenau

Auschwitz Birkenau

Puolassa ei näy ainoastaan natsien kätten työt, vaan neuvostoliitto on läsnä monessa paikassa etenkin rakennusarkkitehtuurissa. Krakovan vanhankaupungin ulkopuolelle kun lähtee, näkyy useasti runsainkin mitoin neukkurakennusta toisen perään. Kävimme myös katsahtamassa Krakovan stalinistista arkkitehtuuria parhaimmillaan edustavaa kaupunginosaa, Nowa Hutaa. Minulle kyseinen alue ei mitään väristyksiä hyvään tai huonoon tuonut, mutta jollekin se kai on kova juttu. Hienoja rakennuksia alueella on – karua kauneutta ja siksi hyvää vastapainoa vanhalle kaupungille. Minulle kaikkien hienoin osa Nowa Hutaa oli Arka-kirkko, koska se oli rakennuksena niin erilainen kuin kaikki muut matkalla näkemämme kirkot.

Pretzeliä Nowa Hutassa

Krakovan vanhaakaupunkia kaupungintalon tornista

Krakovan vanhaakaupunkia kaupungintalon tornista

Krakovan vanhaakaupunkia kaupungintalon tornista

Arka-kirkko ei siis ollut ainoa kirkko, jossa kävimme. Varsinaisesti mitään kirkkomatkailua ei todellakaan suunniteltu, mutta Puola on vahvasti katolinen maa ja isoja, mahtavia kirkkoja oli valehtelematta parinsadan metrin välein Krakovan vanhassa kaupungissa, joten tulipahan ainakin käytyä kirkossa jos toisessakin. Spontaanina tekona käväistiin viulukonsertissakin eräässä kirkossa ja yhden kirkon kellarin kahviossa oltiin kaffetta nauttimassa. Sunnuntaina luterilaisessa kirkossa jumalanpalveluksessa pyörähdettiin myös. Kirkko oli aivan täynnä väkeä. Jeesus Kristus, kiitos, aamen ja halleluja olivat ainoat sanat, jotka puolalaisesta jumalanpalveluksesta ymmärsimme, mutta eiköhän siinä sitten ollutkin kaikki se oleellinen. Jumalanpalveluksesta poistuessa kaikki saivat ulkona jonossa oikein kätellä pastormiestä! Harvoin sitä puolalaista ”pyhää kättä” pääsee puristamaan.

Hyvä vaan, että kirkoissa ja jumalanpalveluksessa käytiin, kun kaikenlaisia irvokkuuksia ulkomaanmatkalla tulee sanottua ja tehtyä väkisinkin. Yhtenä mainintana vielä, että mukanamme oli muutamana päivänä hyvin vahvasti eräskin kunnioitettavan työn tehnyt äidinkielenopettaja, jota sitten en nimeltä mainitse. Vaikeaa oli, kun ei meinannut millään ilveelläkään kulua pois.

Yhteenvetona totean, että paljon tuli koettua, nähtyä ja tehtyä. Kaikkea en tässä kerro, kun viikkoon mahtuu niin paljon kaikenlaista. Mahtui niin natsia kuin neukkuakin. Oli hetkiä viikset naamalla ja kokemuksia ilman viiksiä. Puola on hieno maa ja ajatukset puolalaisista ja Puolasta muuttuivat aika runsain mitoin positiiviseen päin. Eikä siinä vielä kaikki, reissu oli myös halpa!

----------

Itse lisään loppuun vielä, että Wieliczka suolakaivoksessa tuli myös vierailtua.. Jännä paikka oli myös se.

Hieno reissu oli tämä!

Puolalainen auton omistaja

 Puolalainen kung-fu tähti

Vincent Willem van Gogh - Huuto

Vincent Willem van Gogh - Huuto

Virpi

Olen joskus aloittanut blogitekstiä, jossa esittelin minun ja Maijan kodin, mutta se on jäänyt julkaisematta.

Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa: Hyvät naiset ja herrat ja kaikki muut:

Virpi/Virpsakka/Virponen/Virposka/Keraleelen Virpi – koti

Virpi oli siitä mielenkiintoinen tapaus, että se sisälsi toisinaan pieniä sähköongelmia… Mitä nyt akku muutaman kerran osoitti kuolemisen merkkejä ja adapteri, joka antoi sähköt kaiuttimille, ei saanut aina virtaa ihan täydellisesti. Tänne on jäänyt myös julkaistavaksi tarkoitettu video, mutta se ei koskaan (kuten ei tämä postauskaan) nähtyt päivänvaloa. Video kuitenkin valaisee Virpin pienoisia sähköongelmia erittäin pätevästi.

Kawakawan kaupungissa

Virpin myynti-ilmoitus sisältää käytännössä kaiken oleellisen autosta

Olenko päässyt jälleen kirjoittamisen makuun?

Tervehdys,

Olen asettanut itselleni tavoitteen - ihan oikeasti. Tämä blogi on ajantasalla ennen 4.8 kello 24:00. Miksikö? Koska tuolloin minä lähden interreilaamaan ystäväni Mikaelin kanssa ja en halua, että tämä junnaa perässä. Ties, vaikka ehtisin/pystyisin heittämään tänne reissupäivitystä suoraan tienpäältä - u never know.

Tässä tällaista yleistä päivitystä, mitä tänne pitäisi pystyä rykäisemään:

NZ:n ja Aussien loppumatka
Kroatia & Montenegro
Puola
Norja

Jotain pieniä random matkoja & touhuja tässä on tullut välissä myös tehtyä, mutta vuosi meni välissä myös armeijassa (oikeastaan 1,5v, koska jäin soppariksi vielä hommiin - reservin vänrikki tiäks).

Blogi kaipaa ulkoasulleen myös pientä muokkausta, joten aion riipaista senkin - ainakin pienehkön.

Tätä tekstiä päivittelen sen mukaan, kun ajatuksia saan kasaan ja ehdin kirjoittamaan.

Jahas...

Olen tässä nyt muutaman viikon pyöritellyt päässäni asiaa, että maailmalle olisi lähdettävä. Pakkohan se ei ole, mutta halu vetää minua sinne melko voimakkaasti. Nykyinen työni erityisnuorisotyöntekijänä Porin kaupungilla loppuu elokuun 2014 lopussa. Kun tämä määräaikainen työsuhde on ohi - minua ei sido Suomeen "konkreettisesti" mikään. En ole kenellekään missään velassa tai velvoitteessa. Vuokrakämpän irtisanomisaikakin on vain kuukausi.

Mieluiten lähtisin töihin, mutta en voi väittää etteikö ns. "huoleton" maailmalla pyöriminen houkuttelisi. Samoin houkuttelee edelleen vaihtoehto kiertää pakettiautossa eläen

Askeleet matkaan valmistautumisessani:

1. Siivoan kaikki vanhat ja turhat ryjät pois, joita en elämässäni tarvitse

• Säästämäni tavarat saavat mahtua pieneen tilaan ja ne tullaan varastoimaan paikkaan X

2. Tärkeät paperiasiat kuntoon


Ja tästä artikkelista/blogista fiilistä kaikkeen tähän:

Just a one way ticket

Päivitystä pitkästä aikaa

Tervehdys!

Täältä puuttuu loppumatka ja melkolailla muutakin.

Tein tuossa matkan Kroatiaan ja Montenegroon 17.-26.8.2011 eli siitäkin voisi tänne jotain sepustella. Lisäksi täältä puuttuu yksi Puolan matka ja ties mitä - voe rähmä.

Päivittelen tätä jahka olen saanut ensin opinnäytetyöni tehdyksi.

Kiitos nam!

Queenstownista Oxfordiin

Jälleen kerran jäätävä päivitys, jota pahoittelen. Ajattelin tämän nyt tänne kuitenkin pätkästä kun sain kirjoitetuksi. Tekstissä on taatusti virheitä ja jotain omia merkkauksiani, jotka vielä muutan... Tässä kuitenkin road trip tarinaa.. Lukee ken jaksaa - haha :).

Seuraava kuvallinen päivitys tapahtuu todennäköisesti Suomesta 30.5 jälkeen - sorbus!

Maanantaina hieman Queenstownia ihan vain ostoksia tehden ja hengaten… Eikä siinä vielä kaikki vaan päätin varata itselleni paikan Wanakasta skydivingin merkeissä. Skydive Lake Wanaka 12000 feet ja 269$ eli ei paha. Kaikenlaisia kuva ja video vaihtoehtoja oli myös olemassa, mutta itselleni riitti ihan vain pelkkä hyppy. Iltapäivällä lähtö kohti Wanakaa, jonne saavuimme ihan mukavan ajomatkan jälkeen noin 7 aikoihin illalla. Beckyn ja Maijan kanssa yksille jauhamaan shaibakkaa muiden reissareiden ja paikallisten kanssa. Pubista matka jatkui freedom camppaamaan Lake Wanakan rannalle suojaiseen paikkaan. Melko vilpoinen yö, mutta ei kuitenkaan mikään jäätävä. Sain jännitykseltäni nukuttua ihan mukavasti. Aamulla heräsin katsomaan auringon nousua yhdessä Beckyn kanssa Maijan vedellessä hirsiä. Mahtava näky tosiaan. Aurinko nousi vuoren takaa värjäten ensin takanamme näkyvän kukkulan valollaan, josta se sitten levisi sekä rannalle että veteen ja syksyn väreissä loistaviin puihin. Auringonnousun jälkeen toviksi vielä kiskomaan unta, ja sitten herätys 8.30. Yleensä on tullut herättyä tuossa 8.30 aikoihin (+ muutama torkku). Aamupala rannalla ja lähtö Tandem Skydivingin pariin. Jännitys tuntui hieman vatsassa ja pieni pelko oli päässä, mutta ei oikeastaan suurempaa. Kaikki tuntui jotenkin turvalliselta…

Eikös se nyt ole ihan turvallista, että ihminen hyppää 3,5 kilsan korkeudesta laskuvarjon varassa, ja varsinkin tässä kun yhden varjon varassa hyppää kaksi ja itse olen kuin vatsalaukkuna mukana? Turvalliselta se minusta ainakin tuntui. 10 minuutin nousu hyppykorkeuteen ja matkalla tuli nähtyä mitä parhainta maisemaa. 2 järveä, joki, paljon vuoristoa, peltoa, metsää ym ym. Mitä nyt lentokoneesta voi nähdä…

Hetki koitti – aika pudota. Ohjaajani heivasi minut ensin koneesta ulos ja istui itse koneen sisällä. Laitoin jalkani koneen alle, otin haalareitteni/haarniskani/henkseleiteni hihnoista kiinni, käänsi pääni taaksepäin ja se oli menoa. Elämäni nopeimmat 45 sekuntia. Vapaapudotus – kerrassaan mahtavaa. Adrenaliini virtaa, pää toimii kuin salama ja 200km/h suuntana maan kamara. 45 sekunnin jälkeen laskuvarjoa aukeaa ja olo on kummallinen. Mitä juuri tapahtui? Oho! onpas komeat maisemat. Samat maisemat, jotka näin koneen ikkunasta, näenkin nyt laskuvarjon varassa. Haistan ilman, tunnen tuulen – elän hetkessä. Tuli aika laskeutua. Yleensä laskeudutaan siten että ohjaaja ja asiakas laittavat jalkansa suoraan ja liutaan ruoholla muutama metri. Ohjaajani päätti kuitenkin kokeilla kanssani laskeutumista vaikeammalla tavalla: jaloilleen juosten. Sain jalkani maahan ja otin muutaman askeleen, mutta nousin ohjaajani jalkojen välistä. Olin melko lailla rentona. Liiankin rentona, koska ei juoksusta tullut juuri mitään. Itselläni kun on paha motion sickness niin pelkäsin oksentavani jo koneessa. Toisin kävi, sillä en oksentanut lainkaan. Tunsin pienehköä pahaa oloa laskuvarjon varassa kun ohjaajani käänteli sitä ja näytti minulle maisemia.

Olipahan hauskaa ja tuli hihiteltyä hypylle varmaan noin tunti hypyn jälkeen.

Wanakalla tuli piipahdettua parilla kirpparilla ja muuten vain tsekkailtua mestoja. Yhdellä viinitilalla tuli käytyä myös ilmaisilla viinimaistiaisilla. Hyvää viiniä ja varsin hinnakasta myös. Ostamatta siis jäi. Wanakalta matka jatkui takaisin Queenstowniin Caldronan? reittiä pitkin. Queenstownista Wanakalle oli ajettu valtatie 6?:sta pitkin, joten tuli nähtyä Caldronan reitti kahdesti. Queenstownissa Markille vielä yhdeksi yöksi.

Aamulla tsekkailimme hieman Queenstownia vielä ja sitten lähdimme etenemään kohti Invercargilia. Tuli ajeltua lähelle Kingstonia, jolloin ajattelin ottaa yhdestä hunajapaikasta kuvan… Kamera ei mene päälle. Kamerassa ei ole patteria – pask. Auton kolppaus ja havainto siitä, että patteri on jäänyt Queenstowniin Markille. Lähtöäkö hakemaan patteria (ajoa edestakaisin noin 65km) vai toivoako, että Mark voisi lähettää patterin ja laturin postissa. Muistin ladata patterin Markilla, mutta takaisin sitä en tietenkään laittanut.

Ei muuta kuin hakemaan patteri ja tekemään itsestäni melekoone sonni.

Queenstownista ajeltiin takaisinpäin ja jäimme yleisten vessojen viereen freedom camppaamaan. Ei poliisia kiinnosta pikkupaikkakunnalla se, että joku nukkuu parkkipaikalla, emmekä olleet edes ainoat. Aamupala parkkiksella ja hieman viileähköä. Mokomakin syksy! Aurinko tosin lämmittää vielä mukavasti, mutta kun se on pilvessä niin sen huomaa ja selkeästi.

Kirjoitan tätä Oxfordista ja nyt pidän taukoa. Omenatee on juotu, joten uskaltaudun hieman tuonne sateeseen kävelemään.

En kävellytkään vaan kävin pyöräilemässä ja tutustumassa kyläraittiin. Kirppari löydetty, sunnuntaina markkinoille ja ilmaiseen museoon.

Kingstonista matka jatkui Invercargilliin, joka on Uuden-Seelannin eteläisin kaupunki. Uuden-Seelannin kaupungeilla on sellainen erikoispiirre, että kerrostaloja ei juuri näy. Omakotitaloalueet ovat jäätävät. Kaupungit ovat todella laajoja juuri tästä syystä. Invercargill ei eronnut tässä suhteessa. Kaupunkiin vie muutama pitkä tie, joista kaikkia saa/joutuu ajamaan lähiöiden läpi. 5 kilsaa taloja ja halleja, korkeintaan muutama kirkko, kauppa ja bensa-asema välissä (ja yksi pakollinen Fish’n Chips). Kaupungin kirpparit olivat huonot. Muutenkin Invercargill oli jotenkin masentava paikka. En tiedä johtuiko se kaupungin sijainnista, pilvisestä säästä vai muuten vaan ko. mestasta, että ei vain napannut. Pack’n Savesta ruokaa, kaupunkikierros, mäkkärin ilmainen netti – tämä jäi Invercargillista käteen.

Invercargillista ajoimme Fortroseen, jonne löytäminen olikin työn ja tuskan takana. Eksyimme matkalla muutaman kerran, koska ajoimme pimeässä ja tiet ovat suoria ja huonosti viitoitettuja. Onneksi löysimme kuitenkin perille, mutta 45min matkaan meni noin 2 tuntia. Freedom Camppasimme Fortrosen jonkinlaisella leirintäalueella, jossa oli vessa ja muutama muu leireilijä. Olimme siis saapuneet Catlinsin alueelle ja Southern Scenic Route saatu hyvään alkuun.

Kaikki olivat kehuteen Catlinsien aluetta yhdeksi hienoimmista Uudessa-Seelannissa. Tämä alue muistutti erittäin paljon North Shorea, jolla tosiaan tuli asuttua kuusi kuukautta, mutta Catlinsien alueelta puuttui vain asunnot. Tasaista, kumpuja ja rantoja. Catlinsien läpi tuli ajettua päivässä. Matkan varrella tuli tutustuttua kivettyneeseen metsään (petrified forest), vanhaan kirkkoon, Uuden-Seelannin eteläisimpään paikkaan (mantereella), Kummelihahmolta näyttävään tyyppiin kaupassa (vain kuvia kauempaa), Yellow-Eyed pingviineihin… Curio Baylla, jossa oli kivettynyttä metsää näkee toisinaan myös pingviinejä ja delffiinejä. Koska oli off-season oikeastaan molemmille (pingviinit tulevat maalle vain yöksi ja delffiinit viihtyvät lämpimämmässä), emme nähneet kumpiakaan.

Owakaan on jostain kumman syystä pesiytynyt kummallisia ihmisiä, ainakin muutama. Owaka on noin Eurajoen kokoinen, ellei pienempi ja sieltä löytyy vierekkäin Doll World ja Tea Pot World. Yksi ihminen/perhe kerää teepannuja ja toinen perhe kerää nukkeja ja pehmoleluja. Paikka vaikutti muutenkin melko hämärältä, joten nukkemaailmaan tutustumisen jälkeen katsoimme teepannuja pihalla ja lähdimme äkkiä pois.

Nugget Pointille menimme katsomaan pingviinejä ja muutaman näimme hämärässä ja melko kaukaa. Kyllä ne pingviineiksi silti tunnisti. Nugget Pointilla oli erittäin hieno majakka ja NZ Fur Sealeja (hylkeitä) tuli myös bongailtua.

Alueen mielenkiintoisimpiin nähtävyyksiin kuului Papatowain The Lost Gypsy. Tässä hippirekassa oli rakennettu kaikesta kaikkea jännää. Tyyppi oli vain jäänyt ilmeisesti rekkansa kanssa siihen ja pistänyt tällaisen pystyyn – tarinaa en tiedä, kunhan arvailen. Tyyppi oli ollut alueella niin kauan, että hän oli levittäytynyt myös ulos. Ulkopuolella oli isoja rakennettuja härväkkeitä ja härpäleitä. On nappeja joista painaa ja aina tapahtuu jotain. On veivejä joita veivata ja jokin liikkuu jossain. Jännittävä ja mielenkiintoinen paikka.

Sää muuttui huonompaan suuntaan ja alkoi sataa vettä… Veemäinen Virpi yö siis ehkä tiedossa. Päätimme rykästä Nugget Pointilta suoraan Balcluthaan ja toivoa, että sieltä löytyisi jokin hyvä mestä freedom campata yksi yö. Aikamme ajelimme ja päädyimme yleisille vessoille, jotka sijaisivat The Warehouse nimisen kauppaketjun pihalla. Yöksi siihen ei toki voitu jäädä, mutta makaroni/tonnikala/maissi mössöt tuli siinä väännettyä. Eikä siinä vielä kaikki. Paikallisia teinejä alkoi valumaan vessoille ensin kolmen pojan verran (13-15v.). Poikien kanssa tuli jauhettua vähän siitä sun tästä. Olivat kiinnostuneita Suomesta ja meistä. Olivat kuulemma saaneet The Warehouseen porttikiellon ja varoituksia, koska ovat käyttäneet kaupan ostoskärryjä parkkipaikalla kikkailuun… Sitähän ne pojat tulivat taas tekemään. Yksi pojista oli niin hurja, että laittoi yleisen vessan sisäpuolelta lukkoon ja pujahti itse ulos. Kyseessähän on sähköinen vessa eli ovi aukeaa joka tapauksessa 10 min päästä, mutta kloppi oli hurja ja lukitsi vessan 10 minuutiksi!

Pojat lähtivät etenemään juuri kuin sain mahtavan idean kaivaa viikseni esille – kuvat jäivät saamatta. Aloimme syömään ja paikalle tuli kolmen teinitytön porukka. Nämä hurjat 14-15v. tytöt polttivat oikein tupakkaa! Tytöt olivat kiinnostuneet myös meistä ja auttoivat meitä jopa freedom campin paikan suhteen. Ruoka syöty, teineille jauhettu eli aika lähteä majoituksen etsintään. Boat Ramp oli jälleen päämääränämme sillä siellä olisi yleinen vessa ja se olisi hieman syrjemmässä ja vielä pusikkoakin ympärillä. Vietimme yömme siis Balcluthan boat rampilla.

Aamuherätys ja aamupala. Aamut ovat meillä Virpissä toimineet yleensä niin, että itse nousen ekana, vedän vaatteet päälle ja aloitan aamupalan laiton, Maija käy siistiytymässä ja liittyy sitten seuraan. Ruokana on yleensä ollut puuroa, leipää ja ehkä joku etelänhetelmä + kahvia!

Aamupalan jälkeen lähtö kohti Dunedinia. Matkalla yleensä pysähdymme pikkupaikkakunnilla vain tsekkaamaan olisiko mitään tarjolla mitään pientä ja häröä kauppaa. Toisinaan tälläisiä kauppoja on löytynyt. Nyt ei löytynyt sen ihmeellisempiä kirppareita, vaate tms. kauppoja, joten possotimme vain eteenpäin.

Dunedin – tuo opiskelijoiden mekka… Tosin satuimme tähän opiskelijakaupunkiin pääsiäisenä eli koko kaupunki on melko lailla tyhjillään. Dunedinista olimme yrittäneet hankkia CS-majoituksen siinä onnistumatta. Uuden-Seelannin pienuus tuli todettua kun kadulla vastaani tuli täysin varoittamatta Aucklandissa Fionan tykönä tapaamani Cser Vera! Veralla oli meille majoitus tiedossa. Soitimme tyypille, josta hän meille oli kertonut ja tadaa.. Gonzalez majoitti minut ja Maijan kahdeksi yöksi, josta hänelle suuri kiitos. Nukuimme pienessä huoneessa omalla patjallamme, mutta ei tarvinnut Virpissä kykkiä. Suihku, ruoka ja ihan vain katto pään päällä tuntuu joskus niin luksukselta. Toki Virpissä on katto myös, mutta tilaa ei niinkään paljon.

Dunedinista ei löydy ilmaista parkkista mitenkään. Ihmiset kiertävät autoillaan Countdownin parkkipaikkaa ja yrittävät kilpailla parkkipaikoista. 120min aikaa käydä ruokaostoksilla, mutta moni käy samalla reissulla myös muuten keskustassa. Tämä parkkipaikka on ilmainen ja aivan ydinkeskustassa. Kilpailimme parkkipaikasta ruokakaupan parkkipaikalla noin 10 minuuttia ja saimme automme parkkiin.

Dunedinissa tuli biletettyä yksi yö. Koska oli pääsiäinen ja lauantai – baarit päättivät sulkea ovensa kello 12, siis kaikki baarit. Saimme Maijan kanssa kuitenkin bongattua ihan hyvät jatkobileet yhdessä saksalaisten tyttöjen kanssa. Alkuillasta vietimme aikaa Gonzalesin, Veran ja hänen kaverinsa kanssa, mutta tiemme erosivat keskiyönä. Jatkot olivat opiskelijajatkot kolmen rugby-intoisen tyypin luona, jotka tosiaan asuvat 7 ihmisen kimppakämpässä. Tässä kämpässä tuli nukuttua myös kyseinen yö. Herätys joskus kahdentoista aikoihin ja hiippailu kotiin… Random yö tosiaan.

Dunedinissa käytimme sunnuntaipäivän albatrossien tarkkailuun. Albatrossin näkemisestä saa halutessaan pulittaa 45 dollaria, mutta jos odottaa parkkipaikalla ja siinä lähellä olevassa näköalapaikassa, voi hyvällä tuurilla nähdä albatrossin. Tuurini oli hyvä ja näin albatrossin lentävän ohitseni. Maailman suurin lentävä lintu… Oli se iso! Lisäksi tuli vierailtua yhdessä anglikaanikirkossa, joka oli aivan tyhjillään, mutta silti auki. Ketään ei näkynyt missään, joten vietimme siellä tovin. Maija soitteli pianoa ja itse hengasin. Kyseessä oli Dunedinin vanhin kirkko ja ilmeisesti näin pääsiäisen kunniaksi paikka oli auki, vaikka siellä ei ketään ollutkaan. Voi tietty olla, että jossain takahuoneessa oli joku, mutta 45 minuutin aikana kukaan ei ainakaan tullut meille näyttäytymään.

Dunedinista lähdimme maanantai aamuna etenemään kohti Oamarua. Matkalla tuli pysähdyttyä pikkupaikkakunnilla ja kierrettyä muutamia kauppoja, mutta mitään ei juuri tarttunut matkaan. Bongasimme kuitenkin yhden juustonvalmistajan: Evansdale. Mahtavaa juustoa, jota sitten ostimmekin 18 dollarin edestä. Valkohomejuustoa, sinihomejuustoa, todella kermaista ”normijuustoa” sekä Ricotta-juustoa. Juustojen jälkeen matka jatkui kohti Oamarua. Moeraki on turisteille tunnettu vain yhdestä ainoasta asiasta: Moeraki Boulders. Nämä kummalliset ympyränmuotoiset kivet rannalla. Kyllähän niitä piti mennä katsomaan. Jänniä ovat… Nämä boulderit ovat ilmeisesti syntyneet siten, että aineet ovat pakkautuneet yhteen ja meri on hionut kivistä ympyrän muotoisia (erittäin kattava selitys – tiedän).

Ilta alkoi pimenemään, joten aika löytää majoitus… Alueelta löytyi yksi docin camp site ja melko läheltäkin. Sinne tie vei. Aamupalan jälkeen matka jatkui kohti Oamarua, jonne myös pääsimme ihan nätisti. Oamarusta emme tienneet juuri mitään muuta kuin, että pingviinejä sieltä pitäisi löytyä. Yellow-Eyed pingviinit tuli siis nähtyä tällä kertaa hieman lähempää. Oamaru on myös viktoriaanisen aikakauden kaupunkeja, jonka yksi alue on rakennettu valkoisesta kivestä. Komeita taloja, mutta muuten en ole tuon aikakauden ystävä. Oamarussa tuli käytyä oikein kahvilassa – jestas miten pröystäilevää! Iso pirtelöjä ja kaksi halpaa alennusmuffinssia. Kyl ne toimi!

Oamarusta matka jatkui Dominosin pizzatiistain kautta kohti Omaramaa, jonne asti ei kuitenkaan ajettu. En tietenkään halunnut missata noin Raumalta Turkuun olevaa matkaa maisemien suhteen. Eihän siinä olisi ollut mitään järkeä! Duntroonissa yöpaikan löytäminen oli melko vaikeaa, mutta se kuitenkin löytyi… Joen viereltä, joka saattaa tulvia sateella tai silloin kun Lake Waitakin pato avataan. Nukkumispaikan vieressä oli myös ilmoitus opossumeille tarkoitetusta myrkytyksestä, joka alueella on tehty. Syanidia siis puskat täynnä. Ei tuo meitä niin häirinnyt ja hyvin siinä tuli yö nukuttua. Yö oli melkoisen kylmä, mutta makuupussilleni kiitos, kylmä ei tuntunut kuin hieman kasvoissa.

Duntroonin alueella on yksi Narnian kuvauspaikoista ja muutenkin hieno mesta: Elephant Rocks. Nämä kalliomuodostelmat/kivet olivatkin hienot, ei voi muuta sanoa. Ei ihme, että tuolla on Narniaa kuvattu ja nuo kivet ovat jotakuta inspiroineet. Samalta seudulta löytyy myös vanhoja Maorien kalliomaalauksia, jotka valitettavasti ovat osittain pilatut, koska ihmiset ovat menneet piirtelemään samaan kallioon graffiteja ja kaivertamaan omia nimiään. Näistä maalauksista ei siis paljon irti saanut. Jotain hyvää kuitenkin, sillä aurinko paisteli oikein makoisasti – ei muuta kuin aurinkolasit päähän…

Aurinkolasit olivat menneet hukkaan – voi perse! Auton kolppaamisen jälkeen totesin vain, että lasini ovat jääneet Oamaruun ja Funk secondhand kauppaan. Ajo siis takaisin Oamaruun, joka oli toisaalta melko jees, koska tällöin näimme maiseman aivan eri silmin kuin yöllä. Ihan ok ajomatka! Lasit onnekseni löytyivät Oamarusta ja matka pääsi jatkumaan kohti Twizelia. Oamarusta tietysti jäätelöt mukaan ennen Twizeliin lähtöä – kalsiumia ja noh, hyvää. Matkalla tuli nähtyä kaksi patoa ja järveä, joista varsinkin Lake Aviemore oli kaunis ruskan väreissä ja auringonpaisteessa. Omaramassa olisi se docin camp site, jolle piti mennä viime yöksi, mutta oli vain pakko jatkaa eteenpäin. Twizeliin saavuimme iltaisella ja oli jo pimeää. Tähtikirkas yö ja pakkasta. Ei tällä säällä voi Virpissä nukkua, joten lodgemajoitus saapui pelastamaan. 25$ dollaria, että sai nukkua yön sisällä lämpimässä ei ole huono diili. Lämmin suihku, keittiö ja vielä kahden hengen huone – ihan jees diili siis.

Twizel on itsessään pieni kaupunki, jossa ei paljoa tapahdu. Kaupunki on nykyisin lähinnä turisteille, koska Mt. Cook sijaitsee lähellä. Kauniit maisemat, mutta siihen se melko lailla jää, ja siihen se meidän kohdallamme jäi myös. Tosin illalla haimme sipsipussit paikallisesta 4 Squaresta, joka oli mestan suurin kauppa. 4 Square on paikallinen Siwa, joten tämä kertonee jotain myös paikan koosta. Aamu oli kirkas ja routa suli. Hengitysilma höyrysi ja Virpi starttasi! Maija oli eilen soittanut Oxfordiin ja meidän wwooffaamisemme näyttäisi melko lailla hyvältä!

Twizelista matka jatkui kohti Lake Rotoitia. Matka oli maisemiltaan huikea! Melko tasaista, mutta suuret vuoret taustalla. Järvivesi kimmeltelee auringossa ja The Rainin Tie 316 pauhaa kajareista. Ennen Lake Rotoitia otimme tietty pakollisia Mt. Cook kuvia – on se hieno ja iso! Mt. Johnin huipulle menimme ihan vain mielenkiinnosta katsomaan maisemia. Tällä vuorella on myös observatorio, mutta eihän meillä moisiin mitään varaa ole. Hupsista keikkaa olikin menossa joku tähtitieteilijöiden kuukausi tms. ja koska oli kuukauden viimeinen päivä, oli saatavilla ilmaisia kierroksia observatorioon. Taatusti observatorio kierrokselle, jos vain pääsee. Kalliita vehkeitä ja olen nähnyt Venuksen ja ”eteläisen tähtitaivaan suurimman tähden” päivänvalossa.

Lake Rotoitilla kävimme tutustumassa vanhaan kirkkoon, jonka alttaritauluna on vuoristo ja järvi… Ehkäpä yksi hienoimmista ”alttaritauluista” tähän mennessä. Vanha anglikaanikirkko siis kyseessä.

Lake Rotoitilta ajoimme ensin Fairlieen kysymään ajo-ohjeita Ashburtoniin ja meille suositeltiin Inland Scenic drivea, joka oli ihan mukava, koska näimme vuoristot samalla. Fairliesta matka jatkui Geraldineen, jossa käytiin maistelemassa hilloja, mehuja ynnä muita mitä marjoista nyt saakaan tehtyä – kaikki säilöntäaineettomia ja luonnollisesti tämä maistelu oli ilmainen. Geraldinesta nopeinta reittiä Ashburtoniin ja sulkeutuvalle i-sitelle kysymään neuvoja, jotka olivat kuitenkin aivan turhat. Pyörimme Fairliessa ja kyselimme majoitusten hintoja, kunnes kello lähestyi kuutta ja kehtasimme soittaa Oxfordiin takaisin vain kysyäksemme, että voisimmeko tulla sinne jo tänään yöksi… Näin me siis lähdimme ajamaan Oxfordiin (lue: wwooffauspaikka varmistui).

Canterbury Plainsien alueelle kun saavuttiin niin tasaista tietä oli ja paljon. Tiet ovat täysin suoria ja jumalattoman pitkiä eli paikallisille tylsää, mutta kun itse katselee maisemia niin mikäs siinä ajellessa. Pimeällä tosin hieman veemäistä. Jos ajat risteyksestä huomaamattasi ohi, seuraavaa risteystä saa parhaassa tapauksessa odotella riittävän kauan (yleensä ainakin pari kilsaa tai jopa viis.. Ja tie on siis melko lailla suoraa).

Oxfordiin pääsee monia eri reittejä. Päätimme valita pikkutiet, joka oli ihan ok ratkaisu, vaikka olikin pimeää. Ajoimme mm. Hororatan ohi… Pieni mesta ja horoja ei näkynyt… Katuvalojen puutetta ja ilmeisesti olivat kaikki joko töissä tai päällä ei ollut tarpeeksi kimaltavaa.

Saavuimme Oxfordiin ja oven avasi vanha hippi. Tämä näyttää hyvältä! Majoituimme huoneeseen, jossa on kerrossänky. Minä alasänkyyn ja Maija ylös. En ole koskaan nähnyt näin paljon hämähäkkejä samassa huoneessa ja yhtä aikaa.. Näitä hämähäkkejä tuli tapettua tämän illan aikana lähemmäs 20. Hieman kylmähkö yö, mutta onneksi minulla on makuupussi. Aamulla noin seitsemän aikoihin alkoi tapahtumaan. 5,3 richerin maanjäristys! Epicentre (keskus) 5 kilometriä Oxfordista ja järistyksen syvyys 10km. Jos tuo järistys olisi ollut enemmän pinta järistys se olisi saattanut saada melkoista tuhoa aikaan. Heräsimme tosiaan siihen kun koko talo tärisee. Ensin suuri jysähdys ja sitten vatkaa kuin huvipuistossa. Olin unessani juuri santsaamassa puuroa ala-asteen ruokalassa… Jäi santsikierros tekemättä perhana. Noh, järistyksen jälkeen unta vielä pari tuntia ja aika nousta.

Koska aamu oli alkanut järistyksellä, oli hyvä lähteä tutustumaan todelliseen maanjäristyksien keskukseen nimittäin Christchurchiin. Kaupunki joka on tuhoutunut kahdesti maanjäristyksessä meidän ollessamme Uudessa-Seelanissa. Matkalla yksi talon asukkaista Paul S. kertoi meille faktoja järistyksestä ja kertoi meille, mitä meillä olisi vastassa. Totta puhuen odotin paljon pahempaa, mutta olihan järistyksestä jo 12 viikkoa. Tuhoutuneita taloja, joissa on vielä tavarat sisällä, koska niihin ei saa mennä. Kiertelimme hieman kuvailemassa mestoja ja kävimme Beatstreet kahvilassa kaakaolla. Levitimme todella moneen hostelliin Virpin myynti-ilmoituksia: 1200$ ja saat auton alle, jossa voi jopa nukkua mukavasti! Christchurchissa on todella veemäistä ajaa, koska liikennejärjestelyt muuttuvat päivittäin sen mukaan, mitä on ehditty korjaamaan tai laittamaan maantasalle ja mitä tuhoutuu jälkijäristyksissä. Yksisuuntaisia ja paljon korjattuja teitä. Chch on rakennettu suon päälle, joten maa vajoaa kokoajan… Järistykset ovat muuttaneet teitä ja maan muotoa jo valmiiksi, joten teillä oli yllättäviä töyssyjä ja kuoppia. Chch:sta lähdettiin siis korkean verenpaineen kanssa. Illaksi takaisin Oxfordiin ja yhteiselle päivälliselle, joka on yleensä kello seitsemän. Päivällä tuli varattua Kaikouran valasretki huomiselle.

Aamupalan jälkeen lähtö kohti Kaikouraa ja eilen buukattua valasretkeä. Ennen lähtöä mainostin talossa asuville tyypeille, että Maijalla olisi synttärit kun tulisimme Kaikourasta takaisin. Lupasivat väsätä jotain! Täällä on sellainen systeemi (tai olen ainakin kaksi tällaista paikkaa nähnyt), että kuski saa ilmaiseksi kahvia kahviloista. Tällä systeemillä yritetään ehkäistä ajoväsymystä. Ilmaiset kahvit matkaan ja matka kohti Kaikouraa sai jatkua. Koska minä ja Maija emme tunnetusti ole kaikkein nopeimpia ja saatamme olla toisinaan myöhässä, meinasimme myöhästyä Kaikouran valasretkeltä. Virpi possotti sokkeloisia vuoristoteitä lähemmäs 100km/h ja HB pauhasi korvissa tuoden vauhdin tuntua. Matkalla tuli nähtyä useita viinitiloja ja muutama pienehkö tunnelikin matkalle mahtui.

Anyhow me ehdimme Kaikouran valasretkelle. Olin järjestänyt retken siten, että pääsylipuissamme lukisi Maijalle onnittelut. Maijan nimi oli kuitenkin kirjoitettu väärin: Maika Luoponen tms.. Ajatus oli tärkein. Ja väliäkö moisella, koska olimme tulleet katsomaan valaita. Valasretki oli menestys! Kolme kaskelottia, noin 200 delfiiniä, albatrosseja ja möhkäkala (sunfish) – lisäksi oksensin. On se kaskelotti iso! Tuli nähtyä kahdesti kuinka valas sukeltaa majesteetillisesti niin, että pyrstö näkyy pinnalla. En muuten ollut ainoa, joka oksensi, ihan vain näin tiedoksi. Eli valas on nähty… Mitäs seuraavaksi?

Valasretken jälkeen majoituimme Dolphin Lodge hostelliin ja söimme pastaa. Pastan jälkeen menin itse ilmaiseen paljuun lillumaan, kuuntelemaan meren ääntä ja juomaan punaviiniä tähtitaivaan alle. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että olin ainut ihminen koko paljussa – relax. Illalla juhlistamaan Maijan synttäreitä paikallisiin kuppiloihin kera italialaisen mimmin, jonka tapasimme hostellissa. Vaihtoehto a) keski-ikäisiä täynnä oleva irkkubaari jami-illalla, b) biljardihelvetti, jossa on live-DJ soittamassa Rihannaa… Menimme vaihtoehto a-han. Kilkennyä,Speightsia ja tuli tutustuttua kahteen hollantilaiseen jamppaan. Paikalliset äijät soittivat bändinsä kanssa lähes kokoillan covereja ja meno loppui kolmen aikoihin siihen kun alkoholitasot olivat niin korkeat, että tappelut olivat lähellä. Bändi veivasi, mutta onnittelubiisiä eivät suostuneet soittamaan. Baari ei myöskään tarjonnut synttärisankarille olutta… Semmonen mesta..

Seuraavana päivänä tuli käytyä hieman ostoksilla Kaikourassa ja maistelimme myös kuuluisaa Kaikouran Sea Platteria (meriruokalautanen?). Tätä platteria tuli kysyttyä myös The Strawberry treen puolelta (irkkubaari, jossa olimme) ja kappas keppanaa… Samat äijät soittamassa ja juomassa kaljaa sunnuntaina yhden aikoihin… Emme jääneet sinne syömään vaan jatkoimme budjetillemme sopivaan ulkoilmaruokailuun: Kaikoura Seafood BBQ, jota myös Lonely Planet oli ylistänyt. Ihan hyvä satsi, johon kuului myös rapua (greyfish/lobster). Kaikouraan jaoimme myös Virpin myynti-ilmoituksia. Yhdessä välissä vain tokaisin Maijalle, että käy sä viemässä noihin hostelleihin myynti-ilmoitukset, niin mä käyn tankkaamassa Virpin siinä välissä… En mä mitään Virpiä takannut vaan ajoin kauppaan ostamaan karkkeja, sipsejä ja limsoja iltaa varten… Sanoin Maijalle, että pumpuista sai vain dieseliä, et toi 91 on jostain syystä nyt rikki… Läpi meni.

Kaikourassa tuli tsekkailtua NZ Fur Seal:eja (hylkeitä) hieman lähempää. Olivat rantakivokossa parkkipaikan lähellä. Suloisia möttejä, jotka osasivat poseerata kameroille, vaikka villejä ovatkin.

Kaikourasta matka jatkui takaisin kotiin eli Oxfordiin, jonne saavuimme hieman ennen kahdeksaa. Mahtava päivällinen ja mahtava kakku. Muut olivat meitä odottaneet seitsemästä lähtien. Vietimme Maijan synttäreitä ja oikein lauloimmekin!

Synttärit olivat ja menivät oli aika aloittaa työt. En jaksa kirjoittaa yksityiskohtaisesti Oxfordin tapahtumia, joten kiteytän kahden viikon wwooffauksen. Oxfordissa oltiin 28.4-16.5.2011

Tein töitä lehmien kanssa. Siirreltiin laitumelta toiselle ja ruokittiin. Lehmiä ei lypsetty, koska lehmät eivät olleet tiineenä. Olen kantanut paljon polttopuita. Olen raivurilla/trimmerillä vetänyt koko pihapiirin. Ajoittain ”nurmikolla” kasvoi polviin asti ylettyvää heinää ja yritin parhaani mukaan muuttaa sen hienoksi nurmikoksi. Olen lapioinut lehmän paskaa kompostiin. Olen yrittänyt saada kanoja kiinni ja palauttaa aitaukseen. Olen saanut ajettua kanoja aitaukseen, mutta käsin en ole saanut yhtään kiinni. Olen kerännyt tomaatteja ja kitkenyt puutarhaa. Olen hionut yhden huoneen seinät kokonaan, jotta se voidaan maalata. Olen imuroinut ja luutannut lattioita. Olen tehnyt ruokaa ja tiskannut. Olen auttanut kotikaljan pullottamisessa. Olen auttanut kotikaljan teossa. Olen tehnyt kaksi raparperipiirakkaa. Olen mitannut jokaisen farmin rakennuksen ympärysmitat. Olen kasannut bonfireä (kokko). Olen siivonnut Paul S:n oksennusta yöllä kolmen aikaan kokolattiamatolta migreenissä. (kova jätkä veti noin kolme litraa punkkua illassa, mutta hänellä oli syynsä.). Olen olen olen…. Olen omena, kuten vanha hittibiisikin kertoo. Olen nauttinut suunnattomasti, vaikka olenkin kokoajan ollut jonkinlaisessa nuhassa ja nukkuminen on ollut veemäistä.

Työskentely täällä on mukavaa ja helppoa. Tarkkoja työaikoja ei ole, mutta itse tein vähintään kaksi tuntista päivää. Toisinaan saatuin huhkia jopa 6-8 tuntia päivässä, joka on wwooffaamisessa erittäin hyvin. Osaan siis nykyisin tehdä itse olutta ja tätä aion Suomessa kokeilla, jos vain suinkin kykenen.

Oxfordista jäi noin kahden viikon visiitin jälkeen hyvä maku suuhun. Yhteisö, johon menimme on nimeltään Gricklegrass. Heillä on yhteensä kolme taloa, joista yksi sijaitsee Oxfordissa ja loput Christchurchissa. Oxford on noin 50 km Christchurchista luoteeseen. Tällä hetkellä tässä talossa asuu 3 miestä: Gordon, Paul B. ja Paul S. Gordon on vanha vegaani hippi, joka ajelee moottoripyörällä ja nopealla Mazdalla. Paul B. on kiekkoilija ja entinen lentävä lääkäri, joka nykyisin hoitaa lehmiä, lampaita ja kanoja. Paul S. on environmentalisti, pasifisti, anarkisti, puutarhanhoitaja ja aina paljain jaloin. Paul S:n harrastuksiin kuuluu myös natiivikasvien siementen levittely Christchurchin maanjäristyksen halkeamiin. Lisäksi löytyy kolme kissaa: Socks, Velvet ja talon vanhin kissa Rascal. Näistä oma lempparini on Socks, jolla yleensä on kieli ainakin vähän ulkona.

Oxfordissa tuli pyöräiltyä jonnin verran ja tutustuttua kyläraittiin ja maisemiin. Oli uskomattoman kiva pyöräillä pitkästä aikaa! Yksi lauantai kävimme fish’n chipseillä (kumara chipseillä) ja katsomassa Rangon kunnantalon salissa. Kaikki paikalliset liikkeet on kierretty läpi. Oxford on lähinnä Seijoille. Oxfordin taidegalleria ei ole niin kummoinen – ihan ok. Muutaman kerran yritin mennä kävelemään lähimetsiin, mutta koska ampiaiskausi on nyt loppumaisillaan, en minä sinne uskaltanut laisinkaan. Kerran olin jo metsässä yli 20 metriä ja ampiaisia oli niin paljon, että ”lintujen äänet meinasivat peittyä alle” on ehkä vähän yläkanttiin mut ne oli oikeesti äänekkäitä! Metsän reunassa olikin kyltti, että omalla vastuulla – yep yep…

Yksi päivä tuli mentyä lähimpään isompaan kaupunkiin: Rangiora:an. Rangiorassa tuli kierreltyä muutamalla kirpparilla ja hoidettua Virpin odometer (matkamittari) kuosiin. Taupolla wof-tarkastaja oli laittanut Virpin ajokilometreiksi yli 300 000 tuhatta, vaikka auto on tehnyt vasta 100 000. Virpillä on odometerissä vain 5 palkkia ja sadat metrit. Setä ei ollut tajunnut, kuinka odometer Virpissä toimi. Tämä vaihtaminen oli jäätävä prosessi sillä ensin minua vaadittiin ajamaan Taupolle (pohjoissaaren keskellä) takaisin. Onneksi olen sanataituri niin asia saatiin hoidettua muutamalla puhelinsoitolla ja faxilla. On veemäistä myydä autoa, jonka odometerin lukema on kaikissa valtion tiedoissa väärin. Uudessa-Seelannissa voi tarkistaa autoista erittäin paljon tietoja, vaikka ei itse autoa omistaisikaan. Täytyy vain tietää rekisterinumero ja syöttää see carjam.co.nz:aan ja tietoja pukkaa. Tämä odometer on nyt vaihdettu…. ja Virpi myyty!

Virpistä pyysimme ensin 1200$ (ostimme Virpin 800 dollarilla), mutta kiitos kysynnän Virpi myytiin loppupeleissä 1500 dollarilla emmekä tehneet edes uutta rekisteröintiä (3kk reg) autolle. Virpi myytiin pariskunnalle, joka yritti pysyvästi asumaan Gricklegrassiin, mutta heitä ei hyväksytty yhteisöön pysyvästi. Virpi myytiin entiselle natsille (tatuoinnit ja kaikki) ja hänen muijalleen.. Heillä ilmeisesti on myös muutama lapsi. Kaikkea hyvää heille, sillä ihmiset voivat muuttua, vaikka tämä autonmyynti heille olikin veemäistä. Rahat tulivat myöhässä ja saimme metsästää heitä ihan tosissamme. Noh, nyt se on kuitenkin aivan sama sillä Virpi ei ole enää meidän nimissämme ja saimme rahaa siitä pakusta oikein mukavasti. Virpille kaikkea hyvää!

Gricklegrassissa on sauna ja oikein suomalainen sauna! Saunoin kaksi kertaa ja toisella kerralla kävin mielenkiintoisia keskusteluja Gordonin kanssa. Saunoin pitkästä aikaa oikein musiikin kanssa. Saraa, Sigur Rossia ja Petri Kososta.. Tämä homma toimi!

14.5 tuli käytyä Paddy’s Marketilla, joka on huutokauppa isolla nurmikentällä. Kuka tahansa saa tuoda sinne omia tavaroitaan myyntiin. Tavarat myydään pahvilaatikoittain, joten jos haluat laatikosta yhden esineen, huudat silti koko laatikosta ja saan koko laatikon. Maija löysi itselleen MYST-nimisen pelin 4 eurolla eli ei paha. Itse otin samasta laatikosta talteen kankaisen kenkäplankkitelineen.

14.5 kasasimme myös oikein kunnon kokon ja poltimme sen. Kaikki Gricklegrass-yhteisöön kuuluvat kokoontuvat aina kerran viikossa vaihtuvana päivänä syömään päivällistä saman pöydän ääreen. Ensimmäisellä viikolla me kävimme Chch:ssa ja nyt osa kaupunkilaisista tuli tänne maaseudulle. Yhden tähden jallua, kotikaljaa, kokko, hyvää ruokaa (teimme lihapullia, muuten oli kalaa ja paljon kasviksia + täällä on ollut aina hyvää ruokaa), musaa ja hyviä keskusteluja. Iltani päättyi oksentamiseen… Ensimmäinen kunnon krapula Uudessa-Seelannissa, sillä muuten olen osannut aina rajoittaa! Paul S:lle kiitokset hyvästä punkista ja muusta musasta, jota olen häneltä kuullut.

On hieman haikeata jättää Uusi-Seelanti hetkellisesti taakse, mutta ainahan se on hieman jännittävää vaihtaa maata tai paikkaa. 17.5 aamuyöstä lähdemme Australiaan ja Melbourneen!

Ja Suomi voittaa jäkiksen MM-kultaa.. Elän tulevaisuudessa ja tiedän kertoa, et Suomi vie.

Sinä joka luit tämän postauksen kokonaan: Ole hyvä ja kommentoi (osa ei taatusti kommentoi, mut jos joku edes kommentoi ni sehän on jo puolvoitto, vaik itselleni tätä enimmäkseen naputankin).