Thaimoun reissublogi: huhtikuuta 2011

Tämä teksti on vielä tarkistamatta. Aikani netissä loppuu, joten lämäsen sen vain tänne. Täällä on vielä omat korjausmerkkinikin jäljellä. Mut hei, jos osaat korjata ni heitä kommenttia.

Lukee Ken jaksaa.. Itselleni kirjoittelin muistot ylös :). Kuvat lisätty 9.7.2014

Tosiaan lähdimme Maija Luotosen kanssa 25.3 tien päälle uskollisella soturillamme Virpillä. Virpillä on olemassa myös eräänlainen kokonimi, mutta sukunimestä ei ole täyttä varmuutta… Koko nimi on kuitenkin Virpi Keraleele eli Keraleelen Virpi.

Olen tällä hetkellä Queenstownissa eli NZ:n etelä-saarella. Melko kauas ollaan siis Aucklandista jo tultu. Koska elän tällä hetkellä pienessä pakussa, jonne ei sähköä tule kuin akusta niin blogin päivittäminen ja ylipäätänsä kirjoittaminen ovat jääneet vähemmälle. Tämä bloggaus tulee kuitenkin olemaan erittäin kattava ainakin näin haluaisin.

Asiaan:

25.3 lähtö aamulla (noin 11.00 aikoihin) Hamiltoniin, jossa tuli vierailtua mainiossa Hamilton Gardensissa, joka on täynnä eri maiden/kulttuurien puistoja. Matkalla Aucklandista Hamiltoniin tuli vierailtua maorien hautausmaalla. Hautausmaa ei muuten eroa normaalista hautausmaasta, mutta maoreilla on tapana laittaa vainajalle kuuluvia esineitä haudan yhteyteen. Haudoilla oli kaikkea puhelimesta, pehmolelujen kautta alkoholiin. Olen myös nähnyt Rocky Horror Picture Shown kirjoittajan/ohjaajan patsaan. Olen siis vieraillut hänen mestoillaan, jossa hän on tämän mahtavan leffan kirjoittanut. Riff Raff-patsaan kanssa on poseerattu. Hamilton vaikutti ihan ok paikalta. Päivä oli sateinen, joten on vaikea sanoa miten Hamilton toimisi aurinkoisella säällä. Tämä paikka ei kuitenkaan säväyttänyt mitenkään niin ihmeellisesti.

Let's do the time warp!

Hamiltonista matka jatkui Rotorualle, jossa leirintä alueella tuli yövyttyä kahden yön verran. Tällöin nukkumiseen ja asumiseen Virpissä ei ollut vielä tottunut aivan täysin. Oli myös sateista ja kylmää, joten säät eivät meitä suosineet
.

Rotorua tuo kaniksen tuoksuinen kaupunki. Rotorua on tunnettu geotermisyydestään – tämä taas tarkoittaa sitä, että mätä kanamuna haisee melkoisesti. Rikkiä (rikkisulfiitti?) on ilmassa ihan mukavasti. Tähän on myös mainittava, että Rotorualla haisi myös suomalainen kanis. Rotoruasta en itse jotenkin välittänyt sen enempää. Olihan se paikkana ihan jees, mutta tunnelma ei minua jotenkin tavoittanut. Rotorualla tuli vierailtua Hell’s Gate –nimisellä geotermisellä alueella. Kuplivaa mutaa, kuumia lähteitä ja höyryävää/savuavaa maata + kaniksen hajua. Rotorualla vierailimme myös maorishowssa. Maorien tapoja, tansseja ja ruokaa. Buffetissa kiskoimme itsemme aivan täyteen ja sitten oli shown aika. Lauluja, pelejä ja tansseja. Itselleni jäi päälimmäisenä mieleen poi:t, jotka ovat pyöritettävät nauhat, joiden päässä on pallot. Naiset läpsyttelivät näitä ihan mojovasti. Haka jäi itselleni myös mieleen, sillä olin itse lavalla mukana tekemässä/esittämässä hakaa. Haka on siis Maorien sotatanssi.

Rotorualla tuli vierailtua lyhyesti Red Wood Forestissa. Lyhyt visiitti johtui siitä, että unohdimme Hell’s Gateen mennessämme Virpiin valot päälle.

Hell's Gate - ja vettä tuli

Hell's Gate

Virpin akku tosiaan kuoli Hell’s Gaten pihalla, josta onneksi saimme latausapua. Toivoin, että Virpin akku olisi ladannut noin 20 minuutin ajomatkan aikana tarpeeksi, mutta ei…

Tarina lyhykäisyydessään:

Hell’s Gate (Virpin lataus 20min ajo) – leirintäalue (eri kyyti Maorishowhun) – Maori Show (kyyti takaisin leirintäalueelle) – yöpyminen -> ja kun aamulla koitimme käynnistää Virpiä, hän ei luonnollisesti käynnistynyt. Onneksi saimme leirintäalueelta apua ja pääsimme Virpin kanssa etenemään. Red Wood Forrest jäi väliin, koska emme viitsineet sammuttaa Virpiä.

Rotoruan kahden yön jälkeen matka jatkui Taupolle. Matkalla Taupoon tuli vierailtua Benny Bee:ssä, jossa valmistetaan hunajaa. Pääsimme tosiaan vain kahvilaan asti, jossa oli ampiaisten pesä lasivitriinissä. Tässä siis kaikki, jota näimme. Hunajapurkit Manukalla kuitenkin tarttuivat mukaan. Benny Beeltä matka jatkui Kerosene Creekille, joka on on täysin luonnonmukainen kuumalähde. Kuuma vesi virtaa joessa ja on muodostanut pienehkön vesiputouksen, jonne voi mennä uimaan. Itseäni uitin tässä luontoäidin altaassa tovin, ja oli se ihanaa. Kerosene Creekiltä ajoimme Taupolle, jossa vierailimme Waikato joen koskella ja Aratitia padolla. Mahtavat maisemat – ei voi muuta sanoa. Huka Falls (vesiputous) oli myös käymisen arvoinen. Sinivalkoista vettä ja paljon. Putous ei niinkään korkeudellaan taistele, mutta leveydellään ja voimallaan sitäkin enemmän. Tuli myös vierailtua sähkölaitoksen näköalapaikalla. Ei kuulosta niinkään ihmeelliseltä, mutta tämä sähkölaitos tuottaakin sähköä täysin geotermisesti. Maankuori on niin ohut laitoksen läheisyydessä, että sähköntuotanto on helppoa. Itse prosessista en niinkään tiedä, mutta jotenkin ymmärsin tämän sähkön olevan melko ekologista – toivottavasti ainakin.

Waikato joki

Sähköä geotermisyydellä

Taupolla yövyimme kaksi yötä Terrence Albertin luona, joka on couchsurfer, kuten minäkin. Tuli sohvasurffailtua kolme yötä Terrencen luona. Tarkoitus oli ensin yöpyä vain kaksi yötä, mutta koska Virpi ei mennyt katsastuksesta (warrant of fitness, wof) läpi niin korjauksen takia piti olla vielä kolmaskin yö, ja onneksi saatiin olla. Virpin renkaat olivat kuluneet sisäpuolelta ja jotkut kumirömpöt (ilmeisesti haitarikumit) olivat kuluneet. Virpin korjaus luonnollisesti maksoi, mutta sellaista se elämä joskus on.

Majoitus Terrencellä

Taupolla tuli kierrettyä kirppareita, käytyä yhdessä hunajamestassa ja muuten vain kierreltyä.

Terrencellä olimme ensin yhden yön, jonka jälkeen matkamme jatkui Tongariro Crossingin pariin. Tämä on yhden päivän kävely (7-8h, noin 18km) oli suorastaan mahtava. Tongariro Crossing tapahtuu melko pitkälti Mt. Doomin läheisyydessä. Tämä vuoristo on siis Taru Sormusten Herrasta tuttu. Vuoren oikea nimi ei ole Mt. Doom, mutta oikeaa nimeä en muista (jälkeenpäin lisätty: Mount Ngauruhoe.) Olen kiivennyt Mt. Tongariron huipulle 1978m. Tuli vietettyä ehkä kylmin yö Virpissä Tongariron läheisyydessä olevalla camp sitellä – jestas, että oli kylmää. Koska tämä kävely ei ole loop – täytyy joko hommata kalliit linja-autokyydit toisesta päästä takaisin alkuun tai vaihtoehtoisesti sopia jonkun kanssa kyydistä. Halutessaan saa toki kävellä myös takaisin alkuun, mutta me sovimme kyydistä muutaman israelilaisen kanssa. Jostain syystä israelilaisia on suorastaan ”haitaksi asti” Tongariro Crossingilla. Tämä sama efekti on havaittavissa myös saksalaisten kohdalla. Me ajoimme heidän autonsa kävelyn loppuun ja oman automme jätimme kävelyn alkuun. Aloitimme siis samasta päädystä ja samaan aikaan.

Mahtava kävely, mahtavat maisemat ja paljon ylämäkeä – reidet näyttävät hyviltä!

Tongariro Crossing

Tongariron jälkeen matka jatkui takaisin Taupolle, jossa väsyneinä saavuimme nukkumaan Terrencelle. Aamulla auto katsastukseen ja eihän se läpi mennyt, kuten ylempänä totesin. Autoa ei kuitenkaan saman päivän aikana ehditty korjaamaan, joten menimme Terrencelle takaisin yöksi. Tuli lilluttua joessa, johon laskee geotermistä kuumaa vettä. Kuuma ja kylmä vesi sekoittuvat. Itse olin luonnollisesti niin lähellä kuumaa vettä kuin vain mahdollista – ah!

Auto tuli korjattua ja matkamme pääsi jatkumaan Napierin suuntaan. Matka Taupolta Napierille on ihan mukava ajomatka ja historiallisesti arvokas tie. Matkalla tuli vierailtua muutamalla kohteella mm. vanha hautausmaa, hieman metsäkävelyjä, vesiputous. Saavuimme Napieriin ja pääsimme CS-hostimme Charlien luo, jossa majoittuminen ja makaronilaatikon teko sujuivat varsin näppärästi. Äitilleni kiitos reseptistä – sitä ovat kaikki kehuneet!

Taupo -> Napier

Napier on kaupunki, joka tuhoutui täysin 3. helmikuuta 1931, kun suuri maanjäristys tuhosi sen. Kaupunki rakennettiin kuitenkin uudestaan ja ajalle kuuluvaan tyyliin kaupunki on rakennettu Art Deco -tyyliin. Itse olen art decon ystävä – tämä kaupunki vakuutti minut siitä täysin. Kauniita taloja. Napierissa tuli pyörittyä yksi ilta ja yksi päivä. Napier oli meille valitettavasti vain yhden yön kohde, koska Virpin katsastus sanoi töttöröö! Napierissa menimme National Aquariumiin, jossa näimme Tuataran, Kiwin ja paljon kaloja ja vesiolentoja mm. hain, rauskuja, kilpikonnia, merihevosia, ankeriata jne. Napierissa vierailimme myös ”lampaannahka/villa tehtaassa”, josta saimme mukaamme pienet palat aitoa NZ:n lampaan villaa & nahkaa. Näimme miten villoja värjätään ja miten niitä käsitellään. Luonnollisesti näimme myös lopputuotteet, jotka maksoivat
maltaita.

Virpi @ Napier

Napierissa kävimme myös Burger Fuelissa syömässä oikein gourmet burgerit ja hyvää oli!

Napierista matka jatkui Hastingstiin, jonka läpi lähinnä vain ajoimme. Vierailimme yhdellä korkealla kukkulalla nimeltään: Te Mata Peak, tämä tarkoittaa maoriksi kuolemaa. Kuoleman vuorelta oli ihan hyvät näköalat. Hastingsista matka jatkui Dannevirkeen ja CS-hostimme Tim:in luokse. Tim on asunut Suomessa (Vaasassa) noin vuoden ja mielellään otti suomalaiset reissarit vastaan. Dannevirke on pieni paikka, jonne tanskalaiset aikoinaan tulivat puun perässä. Tanskalaiset asuttivat alueen ja edelleen Dannevirkessa liehuu sekä Tanskan että NZ:n lippu. Dannevirkessa emme vierailleet juuri missään, koska siellä ei oikein ollut mitään missä vierailla. Mukava pysähdys kuitenkin – paikallinen Eurajoki.

Te Mata Peak

Dannevirkesta ajoimme Woodwilleen, jossa vierailimme Organ museoissa, jossa on laajahko kokoelma (varmaan noin 40-50 mormonia). Paikkaa piti erittäin uskonnollinen ja vanhoillinen pariskunta, joiden kanssa tuli jauhettua ja Maijan tuli soiteltua myös mormooneja noin pari tuntia. Mukaan saimme heiltä DVD:n ja paljon traktaatteja. Mukava pariskunta, mutta erittäin vanhoollisia. Olisivat varmaan saaneet slaagin, jos olisimme Maijan kanssa kertoneet olevamme vain ystäviä. Mies ja nainen reissaamassa keskenään -> ei mahdollista.

Dannevirke (myös hyvin yleinen näkymä NZ:ssa,

"kaupungin/kunnan" läpi kulkee tie)

Woodvillen ja Palmestor Northin välissä on hieno Gorge (Ashhurst Domain) (ajetaan kahden vuoren välissä ja siellä on myös joki). Mahtavat maisemat!

Ashhurst Domain

Woodvillestä matka jatkui Palmestor Northiin, jossa Peter ja Patricia asuivat ennen. Tämän mestan läpi kuitenkin vain ajoimme, koska siellä ei juuri nähtävää ole. Kävimme pyörähtämässä Masseyn yliopistolla, jossa Peter on ennen opettanut, jotta voimme näyttää kuvan Peterille ja hän voi nauraa sille jälkeenpäin.

Palmestor Northin jälkeen ajoimme Lower Huttiin ja päätimme ”oikaista” yhden pikkutien kautta, joka ei kartalla näyttänyt järin pieneltä, eikä vaikealta. Tämä tie oli kuitenkin erittäin vaikea ja kapea. ”Yhden auton mentävä tie”, jolla on muutama syvennys joissa voi ohittaa. Tältä tieltä oli kuitenkin mahtavat mahtavat mahtavat maisemat, sillä aurinko sattui laskemaan samoihin aikoihin.

Lower Huttissa kävimme tsekkaamassa muutaman Lotri kuvausmestan kuten örkkipuun ja Isengard Gardenssin. Molemmat olivat loppupeleissä aika lame, mutta ei se mitään. Voin ainakin sanoa nähneeni nämä mestat.

Lower Huttista matka jatkui suoraan Wellingtoniin, jossa CS-hostimme Lou pitäisi meistä huolen seuraavat kolme päivää. Koska oli perjantai, lähdimme luonnollisesti baanalle! Viskiä ja olutta + tietysti suihku. Junalla kaupunkiin, jossa clubittelua ja hieman ryybs ryybs. Wellingtonin yöelämä oli melko lailla pettymys, mutta tulipahan käytyä. Olimme keskustassa aamuun asti, koska yöjunia tai busseja ei Ngaioon mennyt. Samana yönä käännettiin kelloja tunti taaksepäin, mutta yöbussit ja junat eivät jostain syystä näin tehneet. Itse olin niin väsynyt ja hieman päissäni myös, että lähdin baarista 05.30 aikoihin kävelemään juna-aseman suuntaan, jonka edessä nukuin vartin kunnes avasivat juna-aseman oven. En toki ollut ainut torkkuja, sillä populaa oli mestoilla ainakin 20 ihmisen verran. Ensimmäinen juna oli jostain mystisestä syystä peruttu, joten piti venata kello 07.30 junaa – ihanaa! Kun pääsimme hostimme Loun luo, kukaan ei avannut ovea ja ovi oli lukossa. Noh, ei siinä mitään – Virpiin vaan nukkumaan!

Wellingtonissa tuli vierailtua Te Papa –museossa (kansallismuseo), Victoria Hill lookoutilla (mahtavat maisemat, muutenkin on matkan aikana tullut pysähdyttyä ties mille lookoutille), The Weta Cave (tekevät erikoistehosteita leffoihin mm. Lotri, Avatar (tekivät aseet), Narnia jne. Mahtava mesta ja mahtavia proppeja! Wellingtonissa pyörittiin myös ostosten ja muuten vaan pyörimisen ilosta. Wellingtonissa oli myös tähän mennessä tuskaisinta ajaa – kamalat tiet ja täynnä yksisuuntaisia. Virpi selvitti ne kuitenkin kunnialla.

Te Papa oli mielenkiintoinen ja siellä tuli nähtyä jättiläiskalmari, paljon fossiileja (dinosauruksia, valaita ym.), maanjäristyssimulaattori sekä paljon tietoa NZ:n historiasta ja NZ:sta näin muuten. Wellington vaikutti näin kolmen päivän visiitin perusteella ihan mukavalta kaupungilta.

Mt. Victorialta keskustan suuntaan

The Papa Museum

Wellingtonista matka jatkui Bluebridgen lautalla Pictoniin. Matkaan lähdettiin 08.00 aamulla satamasta, jossa piti olla seiskalta. Minä ja Maija kun emme ole aina ihan ajoissa, meinasimme tuosta seiskasta hieman joustaa. Onneksi hostimme Lou ajoi edellämme satamaan, joten emme eksyneet ja ehdimme lauttaan. Reitti kulki Queen Charlotte Soundin läpi ja hienohan se oli. Tuli nähtyä siis vuonokin samalla reissulla.

Queen Charlotte Sound

JEE OLLAAN ETELÄ-SAARELLA!

Saavuimme Pictoniin ja sää oli hieman sateinen. Picton itsessään on pienehkö kaupunki ja se ei meissä herättänyt mitään ihmeellisiä tuntoja, joten päätimme jatkaa matkaa samantien Nelsoniin. Matkalla näimme kyltin, jossa luki: ”Art by Sirpa” Hetkonen… Art by Sirpa… Sirpa ei voi olla kuin suomalainen nimi. Tadaa pöllähdimme Sirpa Alaääkkölän ateljeelle ja asunnolle keskustelemaan hänen elämästään ja hänen taiteestaan. Hänellä luonnollisesti oli sauna ja muuten mukavat tilat. Sirpa oli tehnyt Leville 2011 vuoden kalenterin kaikki teokset. Köyhä nainen hän ei siis ollut. Tornion murretta tuli kuultua pitkästä aikaa!

Ajomatkalta Picton -> Nelson

Saavuimme Nelsoniin ja ensi vaikutelma oli ihan ok. Paikka vaikutti ihan mielenkiintoiselta ja olimme Nelsonista kuulleet vain positiivista palautetta. Nelson tuo viinitilojen ja pätkätyön luvattu maa. Freedom Campasimme Nelsonissa, joka oli ihan jees. Tämä ilmainen majoitus oli järjestetty kaupungin puolesta ja oli laillista yöpyä siellä – ei paha. Oli muuten Pizzatiistai! Dominosilta halpaa pizzaa 5,90$ - ei paha myöskään.

Aamuherätyksen jälkeen totesimme, että kait sitä on ihmisen pakko täällä jotain viinitila tai muuta ”paskaduunia” tehdä. Muutamasta paikasta kävimme kyselemässä duunia ja saimme tietää, että ei kukaan palkkaa ketään viikoksi. Viikossa opit työn ja kun olisit tehokkaimmillasi lähdet menemään… Unohdimme siis nämä työt, sillä meillä oli rahaa ihan mukavasti vielä jäljellä. Nokka siis kohti Abel Tasmania.

Takata, tämä kylä/kaupunki, joka on lähinnä Abel Tasmania oli ihana. Ostin sieltä housut. Minä ostin housut – en löydä koskaan housuja, mutta täältä löysin. Takatasta löytyy myös hienoja mestoja mm. Pupu Springs, jossa on yhtä kirkasta vettä kuin pohjoisnapojen jäätikköjen alla, metsämesta, jossa oli paljon kalliota ja kieroon ja kippuraan kasvaneita puita. Ainut pettymys oli Pyramid Rocks, jonne paikanhoitajat olivat laittaneet muovileluja ympäriinsä. Hello Kittyä ja ties mitä roskaa koko mettä täynnä! Kaameaa.

Pupu Springs

Takaka Grove

Takaka Labyrinth Rocks

Abel Tasmanissa teimme parin tunnin kävelyn ja näimme hienoa metsää ja yhden hienon rannan. Ihan ok mesta, mutta olimme nähneet hienoa sademetsää jo Tongalla ja muualla Uudessa-Seelannissa, joten tämä paikka ei ainakaan minua säväyttänyt niin paljon kuin mahdollista. Abel Tasmanissa käyttämämme kylmä suihku taas säväytti ihan mukavasti. Abel Tasmanissa ja Takatassa vietimme siis yhden yön, josta jatkoimme Loirin joululaulujen kera illalla/yöllä fish’n chipsien kautta Nelsoniin ja yöksi sinne. Freedom Campingia hyväksikäytimme jälleen. Nelsonissa vietimme päivän etsien hostellia, jossa voisimme yöpyä yhden yön siivoten aamulla kyseisen hostellin. Etsintämme ei tuottanut tulosta, joten päätimme mennä yöksi hostelliin 27$/naama eli hapokasta. Tämä hinta sisälsi tosin spa:n eli 40-asteisen paljun ja internetin. Ihan ok.

Nelsonin yöelämä oli pettymys. Paljon baareja, mutta ihmisiä ei sitten missään. Kaikkiin baareihin oli ilmaista mennä sisään, joten kävimme jokaisessa – myös tissibaarissa, jossa viihdyimme maksimissaan 1,5 minuuttia. Näimme tissit. Nelsonin yöelämä tosiaan oli pettymys – kuollutta, erittäin kuollutta. Maksimissaan 20 ihmistä/baari. Lähdin 02.30 kuvailemaan öistä Nelsonia, joka oli hienoa – sain hyviä fotoja!

Hostellin aamupalan jälkeen, jossa tankkasin itseni aivan piukkaan, koska aamupala sisältyi hintaan, lähdimme ajelemaan kohti Nelson Lakesien national parkkia ja etenkin Lake Rotoitia. Olimme tästä järvestä kuulleet eräältä reissarilta Tongalla ja hän suositteli tätä mestaa. Matkalla syötin lehmiä, joka nyt ei minulle uutta ollut. Tiedättekös, että rohkea ammu apilan saa <- paikallinen sanonta ainakin nykyisin. Hienot ammut siellä! Täytyy todeta, että tämä Lake Rotoiti oli tosiaan käymisen arvoinen. Matka Nelsonista Lake Rotoitille oli mahtava! Hienot maisemat ja hyvä musa jeah! Tällä järvellä näimme mahtavaa vuoristoa sekä ankeriaita aivan rannan tuntumassa. Freedom Campasimme yhden yön ja samalla mestalla tuli jauhettua useiden ranskalaisten kanssa. Viskiä, olutta, viiniä ja ranskalaisia näin ihmisten muodossa. Ihan jees keskusteluja ja paljon sand flyita ja hyttysiä. Aamulla DOC:in i-siteltä tiedot, että mihin kannattaa mennä ja saimme ohjeet kiivetä Mt. Robertin huipulle 1400m ja rapiat päälle. Ihan pätevä nyppylä, jolle tuli kiivettyä edes takaisin noin kolmessa tunnissa. Mahtavat maisemat ja tuli maistettua pilveä oikein urakalla. Pilvi ei juuri maistunut miltään, mutta tulipahan maisteltua kuitenkin.

Lake Rotoitilta matka jatkui Llyelliin, joka on täysin tuhoutunut kullankaivajien kylä. DOC-sitellä yötä ja aamulla kävelykierros entisillä kaivuumestoilla. Paljoa ei ollut mestoille jäänyt, mutta olihan tuo ihan hienoa metsää. Rumaa metsää täältä ei löydykään! Matkalla Lake Rotoitilta Llyelliin tuli luonnollisesti pysähdyttyä Fish’n Chipseille Murchisonissa.

Llyellistä jatkoimme Westporttiin, jossa kävimme hostellin suihkussa 3$ ja freedom camppasimme rannalla, joka oli hienoa. Westportissa kävimme tsekkaamassa hieman hylkeitä ja me mokomat missasimme auringonlaskun.. Tiskasimme sen ajan – voi rähmä. Westportissa ei muuten ole oikeastaan nähtävää. Ihan kiva pienehkö kaupunki, jonka kunnantalon kellot soittavat vartin välein jonkinlaisen pingpongkinkelikonkeli-äänen ja ääntähän lähtee… Kait tuohon tottuisi.

Westportista matka jatkui kohti Greymouthia ja matkalla pysähdyimme Punakaikissa, jossa vierailimme Pancake rockseilla ja jossain luolassa. Pancake rocksit eivät juuri säväyttäneet, vaikka onhan se mielenkiintoista, kuinka vesi muovaa kivikkoja. Punakaikista Greymouthiin oli ihan pätevää maisemaa. Greymouthissa olimme buukanneet itsellemme Montheis’s Brewery tourin eli pääsimme tutustumaan oluen ja siiderin ihmeelliseen maailmaan. Otimme oikein kunnon kierroksen, johon sisältyi ruokailu kierroksen päätteeksi. Panimon oluet ovat kaikki lagereita, mutta oli hienoa huomata suurenmoiset makuerot. Erilaisia maltaita? tuli myös maisteltua – ekaa kertaa elämässäni. Itselleni maistui oluista parhaiten makeat oluet. Tumma ei tällä kertaa jostain syystä maistunut. En tosin tiedä, olenko tummaa lageria koskaan ennen maistanut, mutta nyt se ei ainakaan toiminut niin hyvin mitä odotin. Paikallinen siideri oli myös ihan jees. Ei yhtä makeaa kuin Koppärpärit tms. ja maku oli mielestäni hiivainen ei kuitenkaan mitään kiljua. Pääsin myös laskemaan olutta ”tuoppiini” ensimmäistä kertaa elämässäni – huikeaa. Ruokailuhan oli Kiwi Grill Plate: purilainen kunnon pihvillä ja lammasta mintulla – not bad!

Greymouthin olutkierroksen jälkeen ja pienen hiprakan haihduttua lähdimme ajelemaan kohti Hokitikaa, jossa yövyimme Goldsborough, Shamrock Creekin DOC-sitellä. Entinen kullankaivajien mesta tämäkin. Näillä seuduilla on myös skandinaaveja pyörinyt tai ainakin Skandinavian Hill löytyi kartalta.

Aamuherätyksen ja ruokailun jälkeen matka jatkui pienellä kävelyllä entisissä kullankaivajien tunneleissa. Keskellä ei mitään on tunneleita… Jännä, mut ei erityisjännä. Ajomatkamme jatkui Hokitikan suuntaan, jossa kävimme tutustumassa Hokitika Gorgeen, jossa oli hieno riippusilta ja aivan uskomattoman sinistä vettä. En ole tainnut niin sinistä vettä nähdä koskaan, ja jos olen niin en ainakaan muista. Hokitikan alue on muuten yllättävän tasaista – paikallinen Pohjanmaa. Hokitikasta tutustuimme greenstonen/jaden/pounamun maailmaan. Vihreästä kivestä siis kyse, joka on erittäin arvokasta. Hokitikasta matka jatkui öh… Fish’n Chipsien jälkeen taasen kohti jäätiköitä. Yöpaikkamme löysimme jälleen DOC-siteltä, joka tällä kertaa oli MacDonald’s, Westland National Parkissa. Lähellä Franz Josefin jäätikköä. Ehtosella alkoi vesisade, joka valitettavasti jatkui koko seuraavan päivän.

Kun reissaa ja varsinkin kun pienellä pakulla liikkuu niin vesisade on toisinaan erittäin niljakas. Ainut paikka johon pääsee sateensuojaan on joko kauppa tai sitten Virpi. Ensin ajelet kokopäivän autoa ja sitten istut vielä siellä. Se on koti :). Anyhow, vettä sateli ilkeästi ja jäätiköhin oli silti vain tutustuttava. Okei, olemme nähneet Suomessa lunta ja jäätä jonnin verran, mutta onhan jäätikkö nyt kevyesti eri asia. Jäätiköitä on NZ:ssa useita, mutta tunnetuimmat ovat Franz Josef ja Fox. Näistä Franz Josefille tehtävät retket ovat kalliimpia kuin Foxille tehtävät retket. Kävimme siis tutustumassa Fox Glacierin lookoutilla eli näimme jäätikön kaukaa, jonka jälkeen jatkoimme matkaamme Fox Glacierin maailmaan. Vettä sateli edelleen ja halvin puolen päivän retki maksaisi 99$. Kävimme tutustumassa ensin jäätikköön itse kävellen niin lähelle kuin sai mennä (80 metrin päähän). Totesimme, että olisihan siellä nyt ihan hauska mennä käymään. Voi sitten ainakin sanoa, että olen käynyt jäätiköllä. Fox Glacier on siitä mielenkiintoinen jäätikkö, että se on 250 metriä meren pinnasta eli ei kovinkaan korkealla. Ympärillä kasvaa sademetsää ja pakkasta ei ole. En mitään pitkää tieteellistä selitystä anna sille, että miksi jäätikkö selviytyy tällaisissa oloissa, mutta se kuitenkin selviytyy. Ausseista tuleva kuiva ilma kerää matkallaan NZ:aan Tasmanian merellä kosteutta sen verran, että se tulee vesi tai lumisateena alas West Coastilla. Foxin lumi on peräisin Mt. Cookin huipulta, josta sitä valuu pikkuhiljaa alaspäin. Jäätikön matka vuoren huipulta reunalle kestää 60 vuotta. Jäätikkö on siis kokoajan liikkeessä.

Jäätikköön ei tosiaan saa mennä ilman opasta tutustumaan, koska se on vaarallista. Jäätikkö muuttuu kokoajan ja kivivyöryjä esiintyy useasti. Meidän retkemme oli ihan ok, ei nyt mikään niin ihmeellinen, mutta kuitenkin. Tuli nähtyä sinistä jäätä, pienehkö jääluola ja maistettua puhdasta jäätikön vettä. Ihan mukava tramppo ja kyse oli tosiaan jäästä, jota oli paaaaljon.

Lake Matheson vierailu jäi osaltamme hyvin lyhyeksi, koska vettä sateli ja järvi on tunnettu Mt. Cookin heijastuksestaan, joka ei sateisella tai pilvisellä säällä näy. Foxilta jatkoimme matkaa jäätikköseikkailun jälkeen Haastiin. Tavoitteemme oli päästä yhdelle DOC:in camp groundille, mutta Virpi teki tenän. Tätä ennenhän unohdimme hetkellisesti Virpiin valot päälle ja akku teki taasen tenän. Virpiin jäi valot päälle 5 minuutiksi ja auto simahti. Onneksi Virpi on niin pieni ja kevyt joten sitä on helppo työntää. Vaihde kakkoselle ja Virpin työntöön… Kyllähän se ”työntölähdöllä” siitä lähti.

NZ:ssa ei ole bensa-asemia samalla tavalla kuin Suomessa. Lähes mistä tahansa löytyy edes jonkinlainen bensapumppu. Foxilla ei kuitenkaan lukenut missään, että ennen Haastia bensaa ei saa mistään. Minkäänlaista kylttiä tai mainintaa asiasta ei ollut. Noin kello 8pm aikoihin Virpistä loppui bensa. Matkaa Haastiin 5 kilometriä. Vettä tuli kuin Esterin tiedätte kyllä mistä. Usko ja toivo ei riittänyt.. Virpi jäi tien reunaan. Virpin akku on tunnetusti huono, joten hätävilkkuja käytettiin harvakseltaan ja vain silloin kuin joku auto oli lähettyvillä – daah, eihän niitä muuten edes oikeastaan tarvi. Muutamia autoja meni, mutta yksi auto ei edes pysähtynyt. Paikalliset eivät juuri halunneet auttaa, mutta kaksi nuorta saksalaista reissaria saapui autollaan meidät pelastamaan noin puolen tunnin odotuksen jälkeen. Hyppäsin heidän kyytiinsä ja hain viiden kilsan päästä bensaa Virpiin. Vaatteet litimärkinä ja muutenkin kevyt ketutus päällä pääsimme kuitenkin Haastiin asti ja tankkaamaan auton kunnolla. Freedom Camppasimme yön Haastin Beachilla, joka oli muuten jees, mutta sand flyit(mäkäräiset) kiusasivat julmetusti. Aamupala oli rannalla aaltojen pauhujen kanssa. Mahtavaa ja idyllistä, vain mäkäräiset riesana ja niitähän täällä riittää. Haastista itsestään jäi hieman ulosteen maku suuhun. Ranta jees!

Ajomatkamme Haastista Wanakan kautta Queenstowniin oli tähän mennessä ehkä matkan hienoin. Matkalla osui niin gorgea, vuoristoa, vesiputoksia järviä, koskia ja jokia. Kävimme tutustumassa muutamaan kohteeseen matkalla. Thunder Creek Falls oli ihan hieno vesiputous, Fantail Falls ihan ok, Blue Pools oli hieman pettymys, koska oli satanut vettä ja vesi ei ollut niin sinistä kuin odotimme sen olevan. Kirkasta vesi oli kuitenkin, että ei voi valittaa. Vesiputoukset eivät jotenkin jaksa enää säväyttää, koska niitä on tullut nähtyä niin paljon. Ovathan ne hienoja, mutta ei enää niin WOU-ilmiön arvoisia. Hienoin matkalle osunut maisema oli kuitenkin Lake Hawea. Jestas mitkä näkymät. Vuoristo ja järvi eivät kuulosta kummoisilta, mutta kuvat puhukoot puolestaan.

Matkalla Haastista Wanakaan matkalle mahtui melkoisia Creekkien nimiä. Tässä muutama mielenkiintoinen: Harris Creek, Random Creek, Dancing Creek. Wanakasta possotimme ohi, koska meidän tarkoituksemme on mennä tutustumaan sinne myöhemmin, jolloin tekisin siellä myös skydivingia eli tandemlaskuvarjohypyn.

Saavuimme Queenstowniin ja CS-hostimme Markin luokse. Markin tyköä kirjoitan tätä tekstiä tälläkin hetkellä. Perjantai-illalla olusille kaupunkiin ja muuten pientä kepsuttelua hänen kanssaan. Markilla on pienehkö talo, mutta CSsereitä talossa on samalla kertaa viisi. 1 saksalainen, 1 tsekki ja 1 britti + minä ja Maija ja tietysti Mark itse. Tuli maistettua Fiordlandin peuraa ja Mount Cooking lohta – mahtavia molemmat. Lauantaina kierrettiin päivällä Queenstownin gallerioita ja muuten tutustuttiin tähän mestaan. Syksyn värit ovat mahtavat! Lauantaina oli Beckyn 30v. synttärit joten niitä juhlistettiin juhlimalla. Viini ja olut virtasivat. Melkoiset bileet! Ei niinkään tanssia, mutta keskusteluja, hyvää musaa ja hyvää ruokaa (lampaanliha burgereita). Hienoja ihmisiä kaikki ja todella mahtava ilta, joka loppui viiden aikaan yöllä. Ilta oli melko random. Kaikki CSerit ovat raskaamman musiikin ystäviä ja kyllähän Malvosta ihan digattiin… Luonnollisesti olen Malvoa täällä tarjoillut. Muutenkin tutustuminen suomalaiseen musiikkiin oli lauantaina-iltana osittain teemana.

Nyt sunnuntaina olen vaan hengannut, pyykännyt ja kirjoittanut tätä blogia.

Random mietteitä ja havaintoja:

Välihuomautuksena, että kirjoitan tätä tekstiä tällä hetkellä Queenstownista eli kauas on Aucklandista tultu.

Virpihän kastuu/kostuu aina öisin. Syyhän tähän on että Virpissä on paaaljon lämpempi kuin ulkopuolella.

Matkalla kuunneltuja artisteja:

The Rain, HB, Kake Randelin, Petri Kosonen & Undivided Heart, Vesa-Matti Loiri, Arja Havakka (Lokki), Poets of the Fall ja G-Powered…

Ruokalistaa: tonnikalaa, hedelmäsalaattia, muroja, puuroa, kaffetta, maissia, pastaa, riisiä

Täältä tähän Timo 17.4.2011 Queenstown, New Zealand (ko. hetkellä McCafessa ja netissä)

Thaimoun reissublogi

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Kuvia väliltä Auckland - Napier

Tien päällä

torstai 7. huhtikuuta 2011

Pikapäivitys Nelsonista